Virolaismedia: Suomalaiset kaahaavat ja jättävät sakot maksamatta

Noin joka kolmas ei maksa Virossa saatua ylinopeussakkoa.

Suomalaiset kaahaavat Viron maanteillä ja suuri osa jättää ylinopeussakot maksamatta, kertoo uutisportaali Delfi.

Viron poliisin tilastoista selviää, että ulkomaalaisista autoilijoista suomalaisia jää eniten kiinni ylinopeutta valvoville tienvarsikameroille. Viimeisen puolentoista vuoden aikana peltipoliisi on välähtänyt lähes 16 000 kertaa Suomeen rekisteröidylle autolle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomalaisten jälkeen toisella sijalla ovat latvialaiset ja kolmannella venäläiset.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomalaiset ovat maksaneet Viroon ylinopeussakkoja noin neljännesmiljoonalla. Noin joka kolmannella suomalaisella kaahaijalla jää kuitenkin sakot maksamatta.

– Sakkonsa maksamatta jättäneeltä ulkomaalaiselta voidaan ottaa ajolupa pois, jos hän jää toisen kerran kiinni liikennerikoksesta, Ele Nuka Viron poliisista kertoo Delfille.

Suomalaiset maksavat sakkonsa kuitenkin tunnollisemmin kuin esimerkiksi ylinopeusrikkomuksissa viidennelle sijalle tulevat puolalaiset. Heistä vain 25 prosenttia on maksanut sakon.

Mainos