Ruuhkaa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vihreistä esitetään autoilun kilometriveroa

Saara Hyrkön mukaan liikenteen sähköistyminen vähentää vääjäämättä valtion verotuloja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkön mukaan liikenteen verotusta tulee uudistaa siten, että se kannustaa nykyistä vahvemmin autokannan uusiutumiseen ja sähköistymiseen.

– Polttoainevero tulisikin sitoa indeksiin, jolla varmistettaisiin veron oikeasuhtainen kehitys. Tällä hetkellä polttoaineiden verotus ei ole reaalisesti viimeisten vuosien aikana kasvanut, vaan päinvastoin laskenut. Fossiilisten polttoaineiden vähentäminen myös vahvistaa omavaraisuutta ja huoltovarmuutta, Saara Hyrkkö kirjoittaa blogissaan.

Hän kehittäisi myös tieliikenteen päästökauppaa.

– Kansallinen tieliikenteen päästökauppa tarjoaisi kustannustehokkaan ja luotettavan keinon liikenteen päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Se voitaisiin ottaa käyttöön heti tai valmistella perälaudaksi, jos muut toimet eivät vähennä liikenteen päästöjä tarpeeksi tehokkaasti.

Hyrkkö muistuttaa, että liikenteen sähköistyessä valtion verotulot vähenevät, joka aiheuttaa haasteita julkiselle taloudelle. Hän esittää uutta veromallia, joka tuottaa valtiolle tuloja myös tulevaisuudessa.

– Käytännössä kyse olisi jonkinlaisesta kilometriverosta, jossa myös alueelliset erot voitaisiin huomioida. Mallia voisi pilotoida suurten kaupunkiseutujen ruuhkamaksuilla. Lisäksi esimerkiksi lentämistä voisi verottaa huomattavasti reilummin, sillä se on liikennemuodoista kaikkein saastuttavin, kansanedustaja kirjoittaa.

Uudistukset on Hyrkön mukaan tehtävä oikeudenmukaisesti.

– Omaa autoa kuitenkin tarvitaan yhä suuressa osassa Suomea, eikä tämä tule nopeasti muuttumaan, hän toteaa.

– Energiarahalla tai muulla hiiliosinkomallilla voitaisiin tukea suoraan niitä kotitalouksia, jotka eivät taloudellisesta tilanteesta johtuen pysty vielä vaihtamaan sähköautoon, mutta tarvitsevat autoa yhä liikkumiseen. Vihreät ovat ajaneet myös niin sanottua energiaomavaraisuuslainoja helpottamaan ihmisten irtautumista fossiiliriippuvuudesta.

Hyrkkö kirjoittaa, että myös joukkoliikenteen, kävelyn sekä pyöräilyn edellytyksiä on kehitettävä koko maassa.

– Joukkoliikenteen tulee olla edullinen ja saavutettava vaihtoehto autoilulle, ja joukkoliikenteen arvonlisävero tulisikin laskea nollaan. Kävelyllä ja pyöräilyllä puolestaan on paitsi ympäristön myös kansanterveyden kannalta suuri vaikutus. Liikennepolitiikan painopistettä tulisi ylipäätään suunnata siten, että kaikki kehityshankkeet tukevat kestävän liikkumisen eri muotoja.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)