Viesti SDP:stä: Leikkaukset olisivat vanhojen virheiden toistamista

Puolueen varapuheenjohtaja Matias Mäkysestä Suomen talouskasvu on tärkeä aihe kehysriihessä.
SDP oli sunnuntain kuntavaalien häviäjä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
SDP oli sunnuntain kuntavaalien häviäjä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mukaan hallituksen ensi viikolla pidettävässä kehysriihessä on huolehdittava Suomen pääsemisestä talouskasvuun. Hänestä opposition vaatimat leikkaukset keskellä kriisiä hidastaisivat Suomen palautumista pandemiasta.

– Leikkaukset tässä vaiheessa kriisiä olisivat aiempien virheiden toistamista. Vasta akuutin kriisin jälkeen on aloitettava jälleenrakennus, jossa viruksen takia lykätyt kiireettömät hoidot hoidetaan ja rajoituksista aiheutuneet vauriot korjataan, Mäkynen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kehysriihessä tulisikin Mäkysen mukaan keskittyä yritysten ja työntekijöiden tukemiseen.

– On huolehdittava edelleen riittävästä kompensaatiosta yrityksille ja työntekijöille, jotka ovat kärsineet rajoitustoimista sekä huolehdittava nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuudesta.

Mäkysen mukaan työttömyyttä torjutaan nyt parhaiten hyvällä kriisinhoidolla, jolla on hänen mukaansa vaikutusta myös pitkän aikavälin työllisyyteen: kun ihmiset eivät joudu pitkäaikaistyöttömiksi, heidän työkykynsä ei heikkene eikä osaaminen vanhene.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kriisissä työnsä menettäneet ihmiset haluavat töihin. Heitä ei auteta heikentämällä toimeentuloa, vaan lisäämällä kysyntää julkisilla investoinneilla tulevaisuuden suurille vientialoille ja hoivaan, Mäkynen sanoo.

Talouden tasapainoon päästään hänen mukaansa esimerkiksi yrittäjiä lisäämällä.

– Yritysten määrää on kasvatettava Suomessa 10 000:lla, ja bruttokansantuotteen kasvu on saatava tulevina vuosina kahden prosentin uralle. Näin talous on nopeasti tasapainossa ilman leikkauksia ja veronkorotuksia, Mäkynen arvioi.

Mainos