Kirkko ja Kaupunki–lehdessä Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Elina Kahla kuvailee Venäjän ortodoksisen kirkon suhdetta maan ylimpään johtoon alisteiseksi.
Lehden toimittaja Pauli Juuselan artikkelissa Venäjän kirkko siunaa säröttä Josif Stalinin ja Vladimir Putinin sekä menneet että edessä olevat sotaisat puheet ja teot. Kahla kiteyttää tilanteen:
– Perivihollinen on aikaan ja paikkaan sitomaton Antikristus, jota vastaan käydään kosmista sotaa. Tätä retoriikkaa korostetaan vuoden 2014 jälkeisessä maailmanjärjestyksessä. Venäläisiin kytketään sellaisia ominaisuuksia kuin urhoollisuus, kärsivällisyys ja poikkeusolojen kestäminen.
Vuosiluku 2014 kytkeytyy Venäjän peitellysti miehittämän Krimin niemimaan kohtaloon, jolloin valloitusideologia sinetöityi kiihtyväksi sodankäynniksi länttä vastaan. Kirkko ja Kaupunki siteeraa Kahlaa, jonka mukaan sotilaalliseen uhkaan valmistautuminen edellyttää jatkuvaa tietoisuutta Venäjää uhkaavasta vaarasta ja niin sotilaiden kuin siviilienkin uhrivalmiuden korostamista.
Murmanskin metropoliitta Mitrofan korostaa Kahlan mukaan kirjassaan Suuren sodan salaisuus henkensä uhraamista ylimpänä uhrina. Tämä kirja, samoin kuin ortodoksimaallikko Vladimir Zobernin Jumala ja voitto korostavat venäläisen ”jumalankantajakansan” erityislaatua ja messiaanista tehtävää. Venäjä on ”Kolmas Rooma”, joka kohtasi natsit.
Kolmannen Rooman ajatus tulee kaukaa historiasta. Kun Bysantti kukistui islamilaisille osmaneille, Moskovan patriarkan rooli korostui ja Venäjän hallitsijasta tuli uusi keisari, tsaari. Venäjän katsotaan kantavan aidon kristinuskon puolustajan viittaa.
Läntinen vaara edellyttää kuria
Pyhän sodan korostaminen tuo mieleen Suomen valmistautumisen talvi- ja jatkosotaansa. Kirkko asettui tuolloin maanpuolustuksen yhdeksi tukijalaksi samalla tavoin kuin Venäjällä on nyt käynyt. Pyhän sodan retoriikka liitetään voitokkaaseen toiseen maailmansotaan, jota Venäjällä nimitetään suureksi isänmaalliseksi sodaksi.
Vladimir Putin avasi Moskovan lähistöllä vuonna 2015 Isänmaallisen puiston, jossa esitellään koko perheelle Venäjän asemahtia. Sinne rakennettiin myös Venäjän kolmanneksi suurin ortodoksinen katedraali Neuvostoliiton Adolf Hitlerin Saksasta saavuttaman voiton kunniaksi. Temppeliin mahtuu 6[nbsp]000 henkeä.
Samanlainen sotasankaruuden ja armeijan hartauspaikka on Pietarissa sijaitseva generalissimus Aleksandr Suvorovin ylistykseksi omistettu pyhättö.
– Kyllä minusta on outoa, että nykyistä valtakamppailua korostettaessa saatetaan viitata johonkin 1800-luvulla käytyyn Krimin sodan meritaisteluun. Tai että auton takapuskurissa voi olla Yrjön nauha ja teksti ”Berliiniin”. Eikä hyvältä tunnu, miten herkästi lyödään ulkomaisen agentin leimoja tai tuomitaan tutkija petturiksi, kun hän tutkii vanhoja asiakirjoja. Sanasodassa käytetään kovaa kieltä, Kahla pohtii.
Hän toteaa, että Venäjällä niin kirkko kuin valtio korostavat olevansa perinteisten arvojen puolustajia ja länsi nähdään puolestaan moraalisesti rappeutuneena. Liittolaisia etsitään niistä, joille perinteiset arvot sopivat, ja samalla myös Venäjän vahva rooli.
– Läntisestä näkökulmasta tuntuu erikoiselta, että vastakkainasettelussa muistutetaan mieliin vaikkapa Konstantinopolin vallanneet ristiretkeläiset ja ortodoksista uskoa uhkaavat läntiset latinistit. Tai, että Venäjän korostetaan olevan jumalankantajakansa ja kolmas Rooma. Rappeutuneesta Euroopasta puhutaan halventavalla Gayropa-termillä, Kahla sanoo.
