Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin mukaan hallitus ei tunnu heräävän koronakriisin jälkeiseen uuteen todellisuuteen. Hänen mukaansa vaarana on, että hallitus jatkaa menoja lisääviä uudistuksia ja turmelee orastavan talouskasvun veronkorotuksilla.
– Tässä tilanteessa hallitus pitää kynsin hampain kiinni muistakin lempihankkeistaan kuten yrityksille ja julkiselle taloudelle miljardikustannukset tuovasta sukupuolineutraalista henkilötunnusuudistuksesta, Essayah sanoi vappupuheessaan.
Essayahin mukaan hallituksen uudistusten rahoitus ei ole vakaalla pohjalla.
– Tulopuolikin on heikoilla, kun hallitusohjelman niin sanotut tulevaisuusinvestoinnit, joista monet ovat kyllä ihan tavallista julkisen talouden pysyvää menonlisäystä, oli tarkoitus hoitaa valtion omaisuuden myynnillä. Pörssikursseista on sen verran sulanut pois, ettei myyminen olisi mitenkään järkevää. Mahdollisesti orastavaa talouskasvuakaan ei pidä vasemmistohallitusten perinteisellä keinolla eli kovilla veronkiristyksillä turmella, Essayah sanoi.
– Sen sijaan välttämättömiä ovat rakenteelliset uudistukset niin sotessa kuin sosiaaliturvauudistuksessa, pysyvien julkisten menonlisäysten karsinta ja työelämän uudistukset kilpailukyvyn säilyttämiseksi.