Donald Tusk. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Varoitus Puolasta: Ette voi elää suloisessa illuusiossa

Harhakuvitelmat on Donald Tuskin mukaan syytä viimeistään nyt hylätä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukraina kykenee jatkamaan puolustustaisteluaan Venäjää vastaan kahden tai kolmen vuoden ajan, mutta uhkana on, että sota jatkuu vielä jopa vuosikymmenen ajan. Näin arvioi Puolan pääministeri Donald Tusk brittiläiselle The Sunday Times -sanomalehdelle.

– En epäile hetkeäkään, etteikö Ukraina säilyisi itsenäisenä valtiona. Nyt tärkein kysymys on se, kuinka paljon uhreja sota vaatii, Euroopan komission puheenjohtajana 2014–2019 toiminut Tusk sanoo.

Sota vahingoittaa hänen mukaansa Venäjän taloutta tavalla, josta Kremlillä ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä pitkällä aikavälillä. Yhdysvaltojen ja EU:n viimeisimmät pakotteet ovat omiaan vain syventämään Vladimir Putinin hallinnon ahdinkoa.

– Venäläiset ovat todella suurissa vaikeuksissa. Tarkoittaako se, että voimme sanoa olevamme voittamassa? Ei suinkaan. Heillä on länteen ja erityisesti Eurooppaan nähden yksi suuri etu: he ovat valmiita taistelemaan. Tämä on sodan oloissa ehdottoman ratkaiseva asia. Ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa, ellei ole valmis taistelemaan tai vähintään uhraamaan jotain, hän toteaa.

Jos sota eskaloituu, Britanniassa tai missään muussakaan Euroopan kolkassa ei kannata hänen mukaansa tuudittautua ruusuisiin harhakuvitelmiin. Esimerkiksi Valko-Venäjälle tai Kaliningradiin sijoitettavat hypersooniset ohjukset yltäisivät helposti mihin tahansa Euroopan pääkaupunkiin – myös Lontooseen.

– Uhka on globaali ja universaali ennen kaikkea teknologian takia. Te ja me olemme jo massiivisen hyökkäyksen kohteena kyberavaruudessa. Puolassa he ovat valmiita tuhoamaan rautateitämme ja sairaaloitamme tukevan kyberinfrastruktuurin. Se voisi olla todella tuskallista. Ette voi elää siinä suloisessa illuusiossa, että olette liian kaukana ja että kyse ei olisi teidän sodastanne, vaan vain Ukrainan tai Puolan, Tusk painottaa.

Kun Tuskista tuli vuonna 2014 Euroopan komission puheenjohtaja, hänet yritettiin leimata monomaaniseksi russofobiksi ja pakkomielteiseksi pelonlietsojaksi, joka ei kykene hahmottamaan ”isoa kuvaa”. Nyt, kun Puolan naapurimaassa riehuu nyt täysimittainen sota ja venäläisiä drooneja on ammuttu alas maan omassa ilmatilassa, tällaiset syytökset ovat ymmärrettävästi vaimentuneet.

– Puhumme illuusioiden aikakauden päättymisestä Euroopassa, ja pelkäänpä, että liian myöhään. Liian myöhään, jotta voisimme varautua kaikkiin uhkiin, mutta ei liian myöhään selviytyäksemme. Politiikassa oli, on ja tulee aina olemaan kyse samoista asioista: väkivallasta, siitä, kuka on vahvempi, rajoista ja alueista, eturistiriidoista, hän sanoo.

Historiantutkijan koulutuksen saanut Tusk varttui Itämeren rannikkokaupungissa Gdanskissa (entinen Danzig), jossa saksalainen sotalaiva ampui toisen maailmansodan ensimmäiset laukaukset. Hän näkee huolestuttavia yhtäläisyyksiä vuoden 1939 ja nykypäivän välillä, kun tietyt länsimaat suhtautuvat Ukrainaan ja Naton itäisiin reunavaltioihin yhtä vähättelevästi Britannia ja Ranska Puolaan ja Tšekkoslovakiaan 1930-luvun lopulla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)