Posti leikkaa työntekijöidensä palkkoja ja vähentää väkeä, mutta toimitusjohtaja Heikki Malisen palkat ja palkkiot ovat nousseet neljässä vuodessa 65 prosenttia 990 000 euroon vuodessa.
– Tämä on käsittämätöntä. Kukaan valtio-omisteisen yhtiön johtaja ei ansaitse tuollaista törkypalkkaa, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies Facebookissa.
Hän viittaa Taloussanomien uutiseen, jonka mukaan Postin johdon palkkiota on korotettu viime vuosina reilulla kädellä. Samanaikaisesti väkeä on vähennetty ja jakelua karsittu.
Posti ilmoitti lisäksi torstaina siirtävänsä pakettilajittelunsa Medialiiton ja Teollisuusliiton jakelua koskevan halvemman työehtosopimuksen piiriin. Tämä tarkoittaa palkan ja työehtojen heikennystä noin 700 työntekijälle. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU vastaa Postin toimiin lakoilla.
– Ja vielä työntekijöiden palkkoja leikataan! Postinjakelu on surkeassa jamassa nykyään ja siihen pitäisi päinvastoin panostaa. Ihmeellistä meininkiä. Hallituksen on puututtava Postin toimintaan pikaisesti, Terhi Koulumies vaatii.
https://www.facebook.com/terhi.koulumies/posts/10157212891339003