Torstain 7,1 magnitudin maanjäristystä voi seurata vielä suurempia järistyksiä. / USGS

Valtavasta maanjäristyksestä varoitetaan Japanissa

Katastrofi voisi johtaa satojen tuhansien ihmisten kuolemaan, valtion teettämässä selvityksessä arvioidaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suuren maanjäristyksen riski on kasvanut Japanissa, maan viranomaiset varoittavat. ”Megajäristys” Japanin keski- ja länsiosissa voisi Nikkei Asian mukaan aiheuttaa suuren määrän kuolonuhreja ja valtavia taloudellisia vahinkoja.

Japanin meteorologinen virasto julkaisi ensimmäistä kertaa aihetta koskevan erityisvaroituksen. Sen mukaan katastrofin todennäköisyys kasvoi sen jälkeen, kun Miyazakin prefektuurin edustalla mitattiin 7,1 magnitudin maanjäristys torstaina. Se synnytti useita pieniä hyökyaaltoja, jotka iskeytyivät Kyushun saaren rannikolle.

Tyynenmeren ”tulirenkaan” reunalla ja useiden mannerlaattojen risteyskohdassa sijaitseva Japani on altis voimakkaille maanjäristyksille. Osa asiantuntijoista on varoittanut jo vuosikymmeniä tuhoisan megamaanjäristyksen riskistä. Edellinen voimakkaiden maanjäristysten sarja maan kaakkoisrannikolla tapahtui noin 80 vuotta sitten.

Historian aikana niiden väli on ollut noin 100–150 vuotta. Suuren järistyksen todennäköisyydeksi arvioidaan noin 70 prosenttia seuraavien 30 vuoden aikana.

Japanin valtion teettämän selvityksen mukaan yhdeksän magnitudin maanjäristys voisi aiheuttaa yli 30-metrisen tsunamin, joka johtaisi yli 240 000 ihmisen kuolemaan. Vahingot voisivat noista yli 500 miljardiin euroon.

Japanin meteorologisen viraston asiantuntijapaneeli tiedotti, että suuren katastrofin riski on kasvanut moninkertaiseksi torstain järistyksen jälkeen. Ihmisiä kehotetaan valppauteen seuraavan viikon aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)