Kirjailija Joel Haahtelan mukaan yksilökeskeisyys on johtanut trauman ylivaltaan suomalaisessa kirjallisuudessa.
– Valtaistuimella pönöttää oman kokemuksen ainutkertaisuus, ainutlaatuisuus ja autenttisuus, länsimaisen maailmankatsomuksen ylin kultti. Minuus on kiukkuinen ja hemmoteltu lapsi, jonka tunne-elämän koskemattomuutta tiikeriäiti ja curling-isä puolustavat kynsin ja hampain, Haahtela kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä julkaistussa, alun perin Parnasso-lehdessä ilmestyneessä esseessään.
– Traumasta on kasvanut maallistuneessa länsimaisessa ajattelussa hengellinen kokemus, joka korvaa Jumalan. Se on elämän keskeinen sisältö ja merkitys, jonka ympärille rakennettuun narratiiviin ihminen on heitetty kellumaan.
Haahtelan mukaan ilmiössä on kyse siirtymisestä minäkertojan valtakauteen. Aiempina vuosikymmeninä kerronnan oletuksena oli Haahtelan mukaan kaikkitietävä kertoja tai ulkopuolinen kertoja.
Siirtymä on kirjailijan mukaan tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana.
– Autofiktiosta on tullut kirjallisuuden normi ja turvasatama, joka osuu myös sopivaisuutta ja nuhteettomuutta korostavaan nykyaikaan, jonkinlaiseen uuteen viktoriaanisuuteen, hän kirjoittaa.
Autofiktiota perustellaan Haahtelan mukaan usein sen tärkeydellä. Esseessään kirjailija kuitenkin pohtii, onko autofiktio sittenkään kovin tärkeää.
– Onko oman tarinan kertominen lopulta tärkeää vain siksi, että se vahvistaa yksilön asemaa kaiken keskipisteenä ja siten autofiktiivistä kirjallisuutta, siis itseään ylläpitävä kehä?
– Yksilön pyhyydestä syntyy myös toisenlainen kehä, sillä yksilönpalvonta aiheuttaa itsessään traumoja, yliherkistää.
Kirjailijan mukaan kaikesta tapahtuneesta tulee silloin niin merkittävää ja tärkeää, että trauman syntymisen kynnys madaltuu.
– Tällöin mikä tahansa uhka yksilöllisyyttä vastaan aiheuttaa raivokkaita vastareaktioita, koska kyse on nykyaikaisesta jumalanpilkasta. Uhkaaja ansaitsee ankaran rangaistuksen tai ainakin teilauksen somemaailmassa; siellä moniminuuksinen kakofonia toteutuu kaikessa ultrareaktiivisessa sekopäisyydessään.
Hänen mukaansa toinen yleinen perustelu autofiktiolle on kokemuksien jakamisen tärkeys.
Haahtelan mukaan avautuminen ja taakoista puhuminen on tärkeää, mutta hänen mukaansa niin ei kannata tehdä aivan kaikkialla.
– Jos maailma on kuitenkin täynnä pelkkää omaa kokemusta ja tunnetta, kuka enää kuuntelee toista?
