Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehdas marraskuussa 2021., LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Valmet Automotive siirtyy valtiolle, hakee kasvua puolustusteollisuudesta

Taustalla on 120 miljoonan euron rahoitusjärjestely.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiosta tulee ajoneuvojen sopimusvalmistajana toimivan Valmet Automotive Oyj:n enemmistöomistaja osana laajempaa yritys- ja rahoitusjärjestelyä.

Valmet Automotive siirtyy Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä valtion suoraan omistukseen. Samalla akkuliiketoimintaan keskittyvä Valmet Automotiven tytäryhtiö Ioncor Oy siirtyy valtion kokonaan omistaman akkuarvoketjua kehittävän Finnish Minerals Group Oy:n tytäryhtiöksi. Ioncor Oy:n sijoittajiksi tulevat valtion lisäksi Pontos Oy ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma.

Kokonaisuutena valtion pääomaa rahoitusratkaisussa käytetään noin 120 miljoonaa euroa. Valtio ja Pontos ostavat kiinalaiselta Contemporary Amperex Technology Limitediltä sen 20,6 prosentin omistusosuuden Valmet Automotivessa. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Osana kokonaisuutta valtio sijoittaa Valmet Automotiveen noin 35 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Rahoitusjärjestelyn jälkeen valtio omistaa Valmet Automotivesta 79 prosenttia ja Pontos 21 prosenttia.

Samassa järjestelyssä valtio ostaa yhdessä Varman ja Pontoksen kanssa Valmet Automotivelta sen tytäryhtiö Ioncorin osakkeet. Valtio sijoittaa Ioncoriin uutta pääomaa noin 20 miljoonaa euroa. Rahoitusjärjestelyn seurauksena Ioncorin osakkeenomistajat ovat Finnish Minerals Group (70 prosenttia), Varma (16 prosenttia) ja Pontos (14 prosenttia).

Eurooppalaisen autoteollisuuden alavire on heikentänyt Valmet Automotiven tilauskantaa viime vuosina. Ioncor on kehittänyt systemaattisesti akkujen tuotekehitys- ja kokoonpanoliiketoimintaa, jossa markkinatilanne on samoin haasteellinen liikenteen sähköistymisen edettyä ennakoitua hitaammin.

Valmet Automotive laajentaa strategiansa mukaisesti liiketoimintaansa uusille teollisuudenaloille, kuten puolustusteollisuuden sopimusvalmistukseen. Ioncorin uudistuneen strategian keskiössä on liiketoiminnan laajentaminen raskaaseen liikenteeseen ja työkoneisiin.

– Tällä rahoitusratkaisulla pyrimme turvaamaan sen, että teollisen sopimusvalmistuksen erityisosaaminen säilyy Uudessakaupungissa ja Salossa. Valtio näkee lupaavina mahdollisuudet hyödyntää Valmet Automotiven osaamista myös kasvaviin puolustusteollisuuden tarpeisiin, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto tiedotteessa.

– Valtio-omistaja pitää Valmet Automotivea kansallisesti merkittävänä yrityksenä ja tavoittelee yhtiön uuden strategian avulla omistaja-arvon kasvattamista pitkäjänteisesti. Järjestelyn osana Finnish Minerals Groupin enemmistöomistukseen siirtyvä Ioncor vahvistaa tavoitettamme rakentaa akkuarvoketjun liiketoimintaa Suomeen, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Joakim Strand tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)