Venäjän varjolaivasto tulee vielä aiheuttamaan onnettomuuden Itämerellä, ja mahdollisen öljyvuodon mittasuhteet voivat olla valtavat. Näin varoittaa merenkulkua seuraavan Windward-yhtiön vanhempi analyytikko Michelle Wiese Bockmann SVT:lle.
Varjolaivaston liikkeet ovat jo pitkään herättäneet huolta Itämerellä. Lännen öljypakotteita kiertävät alukset purjehtivat väärän lipun alla ja usein puutteellisin vakuutuksin. Suomessa kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.) on kuvaillut varjolaivastoa ”käytännössä meren vihreiksi miehiksi”.
– Kymmenen miljardin dollarin onnettomuus on vain ajan kysymys. Kuka sen maksaa? Todennäköisesti rannikkovaltiot, Wiese Bockmann sanoo.
Vanhat, huonokuntoiset ja vakuuttamattomat alukset toimittavat Itämerellä viikoittain öljyä ”miljoonien tynnyreiden edestä”, hän muistuttaa. Alusten omistajuudet ovat usein hämärän peitossa, ja Windward on paljastanut 11 valerekisteriä, joita pakotteita kiertävät varustamot käyttävät.
Varjolaivaston toimintaan puuttuminen on kuitenkin hankalaa, eikä ratkaisua tulla keksimään ”yhdessä yössä”, analyytikko toteaa. Kun Viro toukokuussa yritti pysäyttää varjolaivastoon kuuluvan tankkerin, Venäjä reagoi tilanteeseen lähettämällä paikalle hävittäjän. Venäläiskone loukkasi Viron ilmatilaa, eikä väärän lipun alla purjehtivia aluksia ole sen jälkeen yritetty pysäyttää, SVT kertoo.
Pidemmällä aikavälillä pakotteet tulevat todennäköisesti puremaan nykyistä tehokkaammin myös varjolaivastoon, mutta se vaatii koordinointia länneltä, ja tällä hetkellä Yhdysvaltojen linja on epävarma, Wiese Bockmann sanoo.





