
Suuri osa suomalaisista suuntaa kesäksi mökille
Hintojen nousu vaikuttaa kesän lomasuunnitelmiin ja se vaikuttaa etenkin lapsiperheiden kesään.
Hintojen nousu vaikuttaa kesän lomasuunnitelmiin ja se vaikuttaa etenkin lapsiperheiden kesään.
Vähennykseen liittyy myös vain kovin niukasti väärinkäytöksiä.
Kiitos Yhdysvaltain asevoimien, ukrainalaiset saavat aseensa ja ampumatarvikkeensa yhä nopeammin.
Mark Hertlingin mukaan eri aselajien yhteisoperaatio läpimurron aikaansaamiseksi on yksi vaikeimmista tehtävistä.
Raskaiden matkustajakoneiden optimaalinen lentokorkeus on noin 10–12 kilometriä.
Enemmän kuin kaksi kolmesta ukrainalaisesta ei usko sovintoon Venäjän kanssa ainakaan nykysukupolvien aikana, kertoo kyselytutkimus.
Ruotsin satamaan ilmestyi sunnuntaina poikkeuksellinen vieras, jonka uskotaan olevan Venäjän kouluttama vakoojavalas.
Suomen JASSM-ohjukset seisovat tällä hetkellä varastossa, mutta Ukrainassa ne lyhentäisivät sotaa, huomauttaa Charly Salonius-Pasternak.
Huippuasiantuntija korostaa, että lännen tulee katkaista kaikki yhteytensä Venäjään ja sen korruptioon.
Tapiolan väliaikaiset sillat pysyvät toistaiseksi suljettuina.
Lakimuutokset sallivat myös miehitettyjen alueiden väestön pakkosiirrot.
Hallituksenmuodostajan mukaan sote- ja talousryhmissä on eniten ratkottavia asioita.
Rajan yli tunkeutuneet taistelijat poistuivat Ukrainan puolelle vasta vuorokauden kuluttua.
THL:n professorien mukaan laitoksen pääjohtaja ei olisi pätevä tehtäväänsä ilman tohtorin tutkintoa. Ulkopuolinen professori on eri mieltä.
Suurin osa valituista on ensikertalaisia.