Kun kävelee Yangonin kaduilla Myanmarissa, ei heti arvaisi, että maan talouden kasvuvauhti on ennen 1960-luvulla tapahtunutta sotilasvallankaappausta ollut yhtä nopea Japanin kanssa.
Kaupungin keskustassa kyllä näkyy siellä täällä uudempia rakennuksia ja pääkadun varrella on kansainvälisten yritysten liikkeitä, mutta heti ydinkeskustan ulkopuolella suurin osa rakennuksista on rapistuneita kivitaloja ajalta, jolloin maa vielä oli Britannian siirtomaa.
Liikenne on kaoottista, ja huonokuntoiset tiet pölisevät. Katujen varsilla istuu vierivieressä kauppiaita, ja katuravintoloiden asiakkaat syövät lounastaan muovituoleilla keikkuen.
Sotilasvallankaappauksen vuonna 1962 sulkema maa avautui uudelleen vuonna 2011, ja tänä vuonna Myanmarissa yritetään järjestää yleiset vaalit. Tosin käsite yleinen vaali on ehkä hieman liioittelua, sillä jo ennen vaaleja neljäsosa parlamentin paikoista ja kaikki keskeiset ministerin postit on varattu Myanmaria hallitsevan sotilasjuntan edustajille.
Tämän lisäksi vaaleihin osallistuu käytännössä sotilasjuntan hallitsema lumepuolue, mikä yleensä saavuttaa kannatusta erityisesti levottomilla raja-alueilla.
Opposition mahdollisuudet vaaleissa ovat niukat. Kun vaalitulosta ennustettaessa ottaa huomioon myös etnisten vähemmistöjen omat puolueet, jää Myanmarin oppositiolle parhaimmillaankin 40 prosenttia jaossa olevasta kolmesta neljäsosasta parlamenttipaikoista.
Vaikka syksyn vaalien päivämäärää ei vielä ole edes vahvistettu, kuumin poliittinen kysymys on jo nyt Myanmarin perustuslain uudistus.
Nykyisen perustuslain mukaan niin ikään syksyllä käytävässä presidentinvaalissa ehdolle ei voi asettua kukaan, kenen puoliso tai lapset eivät ole Myanmarin kansalaisia. Käytännössä pykälä on tehty estämään Nobelin Rauhanpalkinnolla vuonna 1991 palkitun oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin ehdolle asettuminen.
Hänen edesmennyt puolisonsa ja molemmat lapset ovat Ison-Britannian kansalaisia.
Perustuslaista on käyty opposition ja hallituksen välisiä neuvotteluja, mutta toistaiseksi ilman tulosta. Aung San Suu Kyi kertoikin kansainväliselle medialle viime viikolla, että hän pelkää vaalien viivästyvän edelleen, eikä hän sulje pois vaalien boikotoimista jälleen kerran.
Mies ja mahdoton tehtävä
Ko Ni selittää rauhallisesti muutosesityksen pienimmänkin yksityiskohdan. Hän tietää, mistä puhuu, sillä hän toimii Suu Kyin lainopillisena neuvonantajana ja on siten keskeisessä asemassa neuvotteluissa uudesta perustuslaista.
– Suurin ongelmamme on se, että armeija on päätösvallassa hallituksen yläpuolella, hän kertoo toimistossaan Yangonissa.
Ko Nin mielestä sotilasjuntan mielikuvan muuttaminen demokratiasta on ydinasia.
– Olemme valmiita antamaan sotilaille tarvittavat resurssit, kunhan he vain lupaavat mennä takaisin parakkeihinsa.
Neuvottelut ovat katkenneet monta kertaa kuluneen puolen vuoden aikana. Ko Ni pitää mahdollisena, että epäonnistuminen tuo jälleen levottomuuksia kaduille. Hän on kuitenkin valmis lähtemään uhkapeliin, vaikka panoksena ei ole enempää tai vähempää kuin maan tulevaisuus. Ko Nin ääni värähtää, kun hän kertoo syyn, miksi:
– Vielä 1960-luvun alussa Myanmar oli Kaakkois-Aasian rikkain valtio. Muistamme kyllä kukoistuksen, kun maamme oli demokratia. Haluamme palauttaa sen.
Demokratian puolesta
Ihmisoikeusaktivisti Ma Thida katsoo kiinteästi silmiin, hymyilee ja puhuu rauhallisella äänellä. On vaikea uskoa hänen viettäneen yli kymmenen vuotta poliittisena vankina välillä hengenvaarallisissakin olosuhteissa.
– Minulle tapahtuneet asiat eivät ole sattumia, vaan seurausta omista valinnoistani. Haluan luoda paremman yhteiskunnan ja tulevaisuuden kaikille.
Ma Thu on Ko Nin kanssa samaa mieltä siitä, että neuvotteluja demokratian puolesta tulee edistää yhä. Hän ei kuitenkaan usko puolueiden tai poliittisen järjestelmän kykyyn ratkaista ongelmaa, sillä ensin maahan pitäisi luoda demokratian kulttuuri.
– Myanmarissa on yli sata puoluetta, ja ihmiset kuuluvat niihin. Aatteella ei ole juuri merkitystä. Jäseneksi liitytään, jotta perhe saa turvaa tai tulee valituksi johonkin tehtävään.
Mistä siis motivaatio taistella demokratian puolesta jatkossakin, vaikka se voi uhata myös Ma Thidan henkeä?
– Jokaisella meillä on riskejä elämässämme, oli kotoisin mistä tahansa. Pitää siis itse valita, mitä riskejä haluaa ottaa. Mielestäni vaarallisinta on, jos annamme maamme olla tässä tilassa emmekä vie sitä kohti demokratiaa.
Toimittaja: HANNAMIINA TANNINEN.