USU: Tuleva ministeri kysyy yritystukien tarkoitusta

Ensi viikolla aloittava elinkeinoministeri Sakari Puisto on valmis uudistamaan yritystukia.
Sakari Puisto. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN
Sakari Puisto. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Sakari Puiston (ps.) mielestä tukien pitäisi ennemminkin luoda innovaatioita kuin säilyttää vanhaa yrityskenttää.

– Yritystuet ovat kritiikin kohde ja niin pitääkin olla. Tämähän kuuluu minun tontilleni. Taloustieteilijät ovat varsin yhtä mieltä siitä, että tukia pitäisi karsia ja siirtää uudistavaan suuntaan. Tosin todellisuus on usein monimutkaisempi, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Noin kolme neljäsosaa tuista luokitellaan yhä säilyttäviksi tuiksi. Yritystukijärjestelmää on haluttu remontoida jo vuosikymmeniä, mutta yhä eniten tukia saavien listan kärjessä ovat samat varustamo-, metsä- ja metalliyhtiöt kuten Viking Line, UPM ja Outokumpu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Lähtisin perkaamaan tukia kysymällä, mikä on kunkin funktio. Yritystukia pitää haastaa, mutta täytyy myös pitää realiteetit mielessä, Puisto kertoo.

Yritysten suoriin tukiin valtion varoja kuluu vuosittain pari miljardia euroa. Lisäksi myönnetään esimerkiksi tuettuja lainoja, takauksia ja verohelpotuksia.

Puisto aloittaa ministerinä 13. kesäkuuta. Perussuomalaisten ministerinvaihdos vaalikauden puolivälissä sovittiin jo Petteri Orpon (kok.) hallituksen ensimetreillä kesällä 2023.

Mainos