USA:lla on jo nyt laajat valtuudet toimia Grönlannissa, joten selitystä, että liitosta tarvittaisiin puolustuksellisista syistä ei pidetä uskottavana. Tanskan partioalus Nuukissa. AFP / LEHTIKUVA / ODD ANDERSEN

Ukrainan evp-upseerilta varoitus Grönlannista – ”Toivon, että olen väärässä”

Eurooppa voi upseerin mukaan myöntyä Grönlanti-liitokseen, koska ei halua sotia USA:ta vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainalainen, nimimerkillä Tatarigami sotaa ja maailmanpolitiikkaa seuraava evp-upseeri on pessimistinen Grönlannin tulevaisuuden suhteen.

Presidentti Donald Trump on useita kertoja ilmoittanut Yhdysvaltojen ”tarvitsevan” saarialueen itselleen. Tanska on kehottanut Yhdysvaltoja lopettamaan uhkailut omaa pitkäaikaista liittolaistaan vastaan.

– En epäile, etteikö Trump ennen pitkää yritä pakottaa Grönlannin myyntiä painostuksen kautta. Moni EU-johtaja tulee ilmaisemaan solidaarisuutta Tanskalle. Joka tapauksessa ainoa ratkaiseva tekijä tulee olemaan se, onko Eurooppa valmis avaamaan tulen ja ottamaan sitä myös vastaan, mikäli pakkoliittäminen tapahtuu, Tatarigami summaa X-ketjussa.

– En usko, että Eurooppa näin tekee, minkä vuoksi Trumpin hallinto todennäköisesti jatkaa Grönlanti-saagaa, tietäen että Eurooppa lopulta murtuu ja antaa periksi. Toivon, että olen väärässä, mutta näin minä näen tilanteen tällä hetkellä, evp-upseeri toteaa.

– Paras tapa välttää kielteinen lopputulos on olla valmiina sotatoimiin, sillä ainoa syy, miksi Trump edes harkitsee tätä, on se, että Eurooppa nähdään heikkona. Grönlannin valtauksen todennäköisyys laskisi jyrkästi, jos se edellyttäisi todellista taistelua tanskalaisten kanssa, Tatarigami arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)