Turvallisuusselvitysten määrä kohosi yli sataantuhanteen toista vuotta peräkkäin. Asiasta kertoo suojelupoliisi.
Vuonna 2024 suojelupoliisi teki ensimmäistä kertaa yli satatuhatta turvallisuusselvitystä. Raja rikottiin myös viime vuonna, vaikka kokonaismäärä, 109 000 selvitystä, jäi muutamia tuhansia pienemmäksi kuin edellisenä vuonna, jolloin tehtiin lähes 115 000 selvitystä.
Varsinaisia uusia selvityksiä tehtiin noin 88 000 kappaletta. Niiden lisäksi jo olemassa olevia turvallisuusselvityksiä hyödynnettiin ihmisten uusissa työtehtävissä noin 21 000 kertaa.
Yli puolet tehdyistä selvityksistä oli suppeita, noin 47 000 kappaletta. Suppeita turvallisuusselvityksiä tehdään esimerkiksi silloin, kun työntekijä pääsee työtehtävissään turvallisuuden kannalta suojattaviin tiloihin. Perusmuotoisia selvityksiä tehtiin lähes yhtä paljon, noin 40 000 kappaletta. Laajoja turvallisuusselvityksiä tehdään edelleen vain erikoistapauksissa, viime vuonna reilut 600 kappaletta.
Suojelupoliisi on kehittänyt erityisesti haastattelujen hyödyntämistä turvallisuusselvitysmenettelyssä. Niitä voidaan tehdä tarvittaessa kaikissa turvallisuusselvitysten laajuuksissa. Viime vuonna turvallisuusselvityshaastatteluita tehtiin yli 900.
Turvallisuusselvityksessä tarkastellaan ihmisen taustoja, jotta hänen luotettavuutensa voidaan varmistaa suhteessa siihen työtehtävään, johon selvitys tehdään. Suojelupoliisi käyttää arvioinnissaan kokonaisharkintaa ja ilmoittaa hakijaorganisaatioille ainoastaan työtehtävän kannalta merkityksellisistä asioista. Viime vuonna suojelupoliisi ilmoitti turvallisuusselvityksissä esiin tulleista seikoista työnantajille noin 2 600 kertaa, eli noin kolmessa prosentissa selvityksistä. Tätä tietoa työnantajat voivat käyttää rekrytointipäätöstensä tukena tai silloin kun he arvioivat, voiko henkilö jatkaa työtehtävässään