V.I. Leninin rintakuva sijaitsi aiemmin Aurakadun yläpäästä Turussa. LEHTIKUVA / RONI LEHTI

TS: SDP ja vasemmistoliitto haluavat Leninin patsaan paikoilleen, kun sota päättyy

Turun kaupunginhallitus äänesti vasemmistopuolueiden kannattaman esityksen nurin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun kaupunginhallitus on päättänyt, että venäläisen vallankumousjohtajan V.I. Leninin patsasta tai muistolaattaa ei palauteta paikalleen, vaikka Turun hallinto-oikeus kumosi lokakuussa pormestari Minna Arven (kok.) aieman siirtopäätöksen. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Patsas siirrettiin pormestarin päätöksellä pois Turun Aurakadulta keväällä 2022 pian sen jälkeen, kun Venäjä oli aloitettanut hyökkäyssotansa Ukrainassa.

Tuolloin kaupunginhallituksen entinen jäsen Rauno Artesola (vas.) teki oikaisuvaatimuksen. Se hylättiin, joten Artesola vei asian hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuden mukaan pormestarilla ei olllut toimivaltaa päättää patsaan poistamisesta, joten uusi siirtopäätös tuotiin nyt kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Hallitus päätyi samaan ratkaisuun kuin pormestari.

Turun valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Jarmo Rosenlöf (sd.) teki lisäysehdotuksen, jonka mukaan ”kun Venäjän hyökkäyssota päättyy, niin tämä historiallinen kerrostuma palautetaan paikoilleen”. Hän perusteli asiaa sillä, että Lenin oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden.

SDP ja vasemmistoliitto kannattivat Rosenlöfin ehdotusta, mutta se kaatui lopulta äänestyksessä lukemin 9–5.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)