Mihin Eurooppa on menossa, kysyy ulkoministeri Timo Soini (sin.) plokissaan.
– Minä olen huolissani Suomesta ja Euroopasta. Siksi olen politiikassa. Ajamassa Suomen asiaa Euroopassa. Se on myös Euroopan etu. Tiedän myös, että jos totuudessa ei pysytä, mikä on seuraus ja minkälaiset miehet ja naiset tekevät muutoksen, Soini pohtii.
Ulkoministeri käy kirjoituksessaan läpi syitä, jotka johtivat Britannian brexit-äänestyksen lopputulokseen sekä Donald Trumpin valintaan USA:n presidentiksi.
Soinin mukaan perusta Brexitille luotiin Euroopan pankkikriisillä. Hänen mukaansa tuolloin ”totuutta peiteltiin joka puolella” ja ”pankkien ja pankkipelureiden pelastaminen veronmaksajien piikkiin oli moraalinen hazardi”.
– Kaikki se mitä EU: lle on tämän jälkeen tapahtunut, johtuu näiden kuprujen peittelystä, vähättelystä ja vastuun pakoilusta. Brexitin siemenet iskettiin maahan. Toinen merkittävä tapahtumasarja oli Lissabonin sopimuksen kansanäänestykset, jotka nollattiin kepulikonsteilla yksi toisensa jälkeen. Soppa alkoi olla sakeaa, mutta ei vielä valmista. Vuoden 2015 turvapaikkakriisi yhdistettynä edellisiin epäonnistumisiin loi tilanteen, joka johti Brexit äänestyksen lopputulokseen.
– Voihan sitä puhua propagandasta. Sitä tehtiin ennen ja jälkeen Brexitin joka puolella. Tosiasia on, että Brexit-tulos ei syntynyt tyhjästä vaan oli pitkän kehityksen tulos.
Soinin mukaan samanaikaisesti Yhdysvalloissa oli jo alkanut kehitys, joka johti Trumpin valintaan presidentiksi.
– Sekään ei syntynyt tyhjästä. Merkit olivat olemassa. Paninpahan merkille, että Donald Trumpin kampanjatilaisuuksissa puhui muuan Nigel Farage.
Soinin mukaan sekä Faragelle ja Trumpille on molemmille naurettu, mutta nyt nauru on loppunut.
Ulkoministeri pitää tärkeänä sitä, että Suomi yhä tiivistää suhteita Yhdysvaltoihin.
– Minä haluan USA: n ja Euroopan välille hyvät ja lujat suhteet. Se on talouden ja turvallisuuden liitto molempien onneksi, turvaksi ja hyvinvoinniksi. Nyt tarvitaan tietoa, taitoa, henkilösuhteita, yhteistyötä ja avointa mieltä, jotta saamme tätä elintärkeää akselia lujitetuksi.
– Tuleva NATO-huippukokous on tärkeä. Myös Suomelle, vaikka emme sotilasliittoon kuulukaan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä tiedusteluyhteistyö on ensiluokkaisen tärkeätä, Soini kirjoittaa.