– Nyt jo Säätytalolta [Timo] Harakka (sd.) kertoo keskustan antaneen periksi yrittäjävähennyksen poistamisessa. Onko todella näin, keskusta? Kylmää on kyyti, jos näin mennään, tviittaa kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen.
Heinonen kommentoi Twitterissä Verkkouutisten tästä löytyvää juttua aiheesta. Siinä Timo Harakka kertoo Uuden Suomen mukaan, että keskusta on ottanut hallitusneuvotteluissa ”takapakkia yrittäjävähennyksessä”.
– Tämä on järkyttävä uutinen Säätytalolta suomalaisille yrittäjille ja yrityksille. Toivotaan että keskusta ei tässä petä, Timo Heinonen tviittaa.
Hän kertoo pitävänsä erikoisena sitä, että Sdp tiedottaa keskustan tekemisistä.
– Keskusta ajetaan näin julkisuuspelillä nurkkaan. Jonkun kepu joutuu pettämään tässä, Heinonen sanoo tviitissään.
Myös Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on osallistunut Twitterissä keskusteluun.
– Yrittäjävähennyksen osalta on ollut tiedossa, että järjestelmä voi hieman muuttua. Meille kävisi myös nykymalli, mutta kehittämistäkin on mietitty.
Minusta tämä on kyllä myös hyvin erikoista @demarit’lya neuvotteluja ajatellen. Ei vain vuotaa keskeneräisiä neuvotteluja vaan suoraan tiedottaa mitä @keskusta on mahdollisesti tekemässä. #Keskusta ajetaan näin julkisuuspelillä nurkkaan. Jonkun #kepu joutuu pettämään tässä.
— Timo Heinonen (@timoheinonen) May 9, 2019
Tämä on järkyttävä uutinen Säätytalolta suomalaisille yrittäjille ja yrityksille. Toivotaan että keskusta ei tässä petä. @suomenyrittajat #yrittäjät @keskusta @juhasipila @anttikaikkonen https://t.co/1stXShTysp
— Timo Heinonen (@timoheinonen) May 9, 2019
Yrittäjävähennyksen osalta on ollut tiedossa, että järjestelmä voi hieman muuttua. Meille kävisi myös nykymalli, mutta kehittämistäkin on mietitty.
— Mikael Pentikäinen (@jmpentikainen) May 9, 2019