Pitkän velkaelvytyksen äkkipysähdys on ajanut joukon asuntovelallisia taloudelliseen ahdinkoon, josta ei ole nopeaa ulospääsyä, kertoo Talouselämä.
Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat romahtaneet samalle tasolle kuin viimeksi vuonna 2010, käy ilmi Tilastokeskuksen indeksistä. Hintahuippu nähtiin vuosina 2021–2022, minkä jälkeen hinnat ovat laskeneet jyrkästi.
Alamäen myötä huipulla ostaneiden varallisuus on sulanut nopeasti. Asuntolainaa saa tyypillisesti 90 prosentin luototussuhteella, mikä edellyttää vähintään 10 prosentin käsirahaa. Laskumarkkinassa käsiraha on käytännössä menetetty, eikä uuden asunnon ostaminen onnistu ilman lisäsäästöjä.
Sama koskee ensiasunnon ostajia, joista osa pääsi markkinoille viiden prosentin käsirahalla. Nyt uuden asunnon hankkiminen vaatisi 10 prosentin omaa pääomaa, jonka kartuttaminen on aloitettava alusta.
Ongelma koskee suurta joukkoa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin yli 150 000 asuntokauppaa vuosina 2021–2022. Moni on nyt asuntoloukussa: uutta asuntoa ei voi ostaa ennen kuin vanhaa lainaa on lyhennetty tai hinnat kääntyvät nousuun.
Asuntojen hintojen nousu ajoittui 2010-luvulle, jolloin matalat korot nostivat hinnat nopeasti palkkakehitystä nopeammin.
Kokonaisuudessaan vaikeaan tilanteeseen ei ole nopeaa ratkaisua, arvioi Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti.
– Aika vaikea on löytää mitään hopealuotia tähän. Tilanne muuttuu, kun käänne joskus tapahtuu asuntomarkkinoilla, mutta sitä tuskin voi millään helpolla politiikkatoimenpiteellä jouduttaa.