[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”kunnonkapitalisti01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Tarinan mukaan vuonna 1779 uusiin tehdaskoneisiin ja työoloihinsa suivaantunut englantilainen Ned Ludd riehui ja rikkoi kaksi neulekonetta.
Ludd on luultavasti vain tarina, mutta hänen mukaansa nimettiin 1800-luvun kuuluisa konetyötä ja käsityöläisten köyhtymistä vastustanut kapinaliike, luddiitit. He näkivät kehityksen uhkana: koneet veisivät toimeentulon ja jäljelle jäävä työ olisi yksitoikkoista.
Sittemmin luddiiteista on kehkeytynyt koomissävytteinen nimitys kehitykseen torjuvasti suhtautuville. Toistaiseksi teknologian kehitys – lieveilmiöistään huolimatta – on tuottanut uskomattoman elintason nousun. Työllisyys on pysynyt korkealla, eivätkä nykytyöt ole sen yksitoikkoisempia kuin 1800-luvulla.
Mutta olivatko luddiitit sittenkin oikeassa, ainoastaan parisataa vuotta etuajassa? Informaatioteknologian hurja kehitys on nostanut huolet uudelleen vakavasti otettavaan keskusteluun. Esimerkiksi McKinsley Global Instituten mukaan 375 miljoonan työntekijän on etsittävä uusi työ 2030 mennessä automatisaation takia. Oxfordin yliopiston tutkijoiden Freyn ja Osbornen selvityksen (2013) mukaan lähes puolet amerikkalaisista työpaikoista olisi automatisoitavissa lähimpien vuosikymmenien aikana.
Kadon ennakoidaan käyvän Suomessakin. Etlan Pajarinen ja Rouvinen päätyivät vuonna 2014 siihen, että lähes kolmannes suomalaisista työpaikoista olisi häviämisuhan alla. OECD:n raportti (2016) antaa maltillisemman arvion: seitsemän prosenttia Suomen työpaikoista suurella todennäköisyydellä automatisoidaan seuraavan 20 vuoden aikana.
Automatisaatio on jo tunkeutunut hätyyttelemään uusia ammattikuntia: urheilu-uutisia työstäviä botteja on käytössä, kauppoihin on ilmestynyt itsepalvelukassat ja IBM:n Watson-tekoäly tekee tietyistä sairauksista parempia diagnooseja kuin lääkärit. Keskustelu teknologian vaikutuksista työmarkkinoihin, talouteen ja esimerkiksi verotuloihin on aiheellista.
Teknologian kehitys on poistanut ammatteja koko ajan. Kehrääjiä kukaan ei enää edes muista, mutta monien suomalaisten lapsuudessa oli tavallista asioida puhelunvälittäjän, sentraalisantran, kanssa.
Joskus muutos on myllännyt kokonaisen toimialan: rahoitusalan työllisyys väheni kolmanneksella 90-luvulla, kun pankkien toimintaa digitalisoitiin.
Uutta työtä on kuitenkin syntynyt jatkuvasti. Hevosenkengittäjien, pankkivirkailijoiden ja puhelinvälittäjien tilalle ovat tulleet koodarit, some-markkinoijat ja personal trainerit. Työllisyys on heilahdellut lähinnä suhdanteiden mukana.
Taloustiede ei tue väitettä teknologian kehityksen työllisyyttä vähentävästä tai työvoimaa köyhdyttävästä vaikutuksesta. Makrotaloustieteen mukaan teknologian kehitys tehostaa tuotantoa, mikä johtaa tarjonnan lisääntymiseen, mikä taas johtaa korkeampaan kysyttyjen työtuntien tasapainotasoon – ainakin teoriassa, pitkällä aikavälillä.
Automatisaatio ei myöskään aiheuta ansiotason laskua, vaan nostaa sitä. Esimerkiksi Suomessa teollisuustuotanto on yli kolminkertaistunut vuodesta 1975, vaikka työntekijöitä on 40 prosenttia vähemmän. Yli 80 prosenttia työpanoksesta on automatisoitu 40 vuodessa.
Palvelualoilla tuottavuus ei ole noussut läheskään samaa tahtia, mutta reaalitulot ovat kasvaneet. Myös tarjoilijat ja sairaanhoitajat ovat siis hyötyneet siitä, että tehtaat ovat tehokkaampia, koska tehdastuotteet ovat seurauksena halvempia.
Myös pelot verotulojen katoamisesta ovat liioiteltuja: jos ansiotaso paranee, kasvaa myös veropohja.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row full_width=”stretch_row_content” css=”.vc_custom_1527853781317{margin-top: 20px !important;margin-bottom: 10px !important;padding-top: 10px !important;padding-right: 10px !important;padding-bottom: 10px !important;padding-left: 10px !important;background-color: #eaeaea !important;}”][vc_column][vc_single_image image=”153111″ img_size=”full” alignment=”center” onclick=”zoom” css_animation=”fadeInUpBig”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Teollisuustyöpaikkojen määrä länsimaissa on laskenut, mutta uutta työtä on syntynyt palvelualoille. Tulevaisuudessa ero entiseen on kuitenkin keskeinen: teknologian muutoksen tahti kiihtyy jatkuvasti.
Suhteessa ihmisen sopeutumiskykyyn se on käymässä hurjan nopeaksi. Aiemmin rakennemuutos tarkoitti sitä, että isä oli töissä maatilalla, poika meni tehtaaseen ja pojanpoika toimistoon. Nyt muutoksen vauhti on sellainen, että tähän pitäisi pystyä yhden eliniän aikana. On ilmiselvää, että automatisaatio saavuttaa erilaisia ammatteja kiihtyvällä tahdilla.
Luultavasti automatisaation haasteet eivät liitykään työllisyyden yleistasoon, vaan yksilöiden ja yhteiskunnan rakenteiden sopeutumiskykyyn. Jos esimerkiksi vuosikausia ammattitaitoaan hionut radiologi menettää työnsä keinoälyn takia, on ilmiselvää, että hänen kognitiiviset kykynsä riittävät uudelleenkouluttautumiseen – mutta riittävätkö muut henkiset valmiudet? Riittääkö sosiaalinen ja taloudellinen tuki silloin, kun hän siirtyy parhaasta tulokymmenyksestä matalimpaan tulokymmenykseen, opiskelijaksi?
Kyse voi olla myös identiteetistä. Ajorobotin syrjäyttämästä kuorma-auton kuljettajasta ei välttämättä helpolla saada onnellista vanhushoitajaa.
Luultavasti vielä pitkään teknologian kehityksen vuoksi edessä on samanlaista elintasoa parantavaa edistystä kuin tähän mennessä – ja samanlaisia sopeutumiskipuja. Koska muutoksen vauhti kiihtyy, vaikutukset ihmisten sopeutumistarpeisiin sekä talouden ja työmarkkinoiden rakenteisiin suurenevat. Huomio pitää kiinnittää niihin.
Oikeastaan Suomessa tulisi toivoa, että saisimme automatisoitua mahdollisimman paljon automatisoitavissa olevaa työtä. Tämä nimittäin tarkoittaa pärjäämistä globaalissa tuottavuuskisassa.
Pitkällä aikavälillä työt kannattaa todennäköisesti jakaa niin, että robotit valmistavat kaikki tuotteet ja osan palveluista, mutta ihminen keskittyy palveluihin, luoviin aloihin, tieteeseen, hallintoon ja tuotekehitykseen.
Loppujen lopuksi kehittynytkin kone on vain työkalu – ihmisen tekemä apuväline. Kivikirves auttoi tietyssä työssä, keinoäly auttaa eri tavalla.
Vihreiden ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara onkin osuvasti kysynyt: Montako työpaikkaa olisi Uudenkaupungin autotehtaalla, ellei siellä olisi robotteja korvaamassa ihmistyötä? Ei yhtäkään.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]