Kuumaa-yhtyeen ”Ylivoimainen” on kaikkien aikojen radiokappale, ilmenee Radiomedian teettämästä yleisöäänestyksestä. Äänestyksessä oli mukana kotimaisia radiohittejä yhteensä 40 vuoden ajalta.
Äänestys keräsi yhteensä 12 538 ääntä ja äänet jakautuivat poikkeuksellisen laajasti 704 eri kappaleelle ja 371 artistille tai yhtyeelle. Varsinaiseen äänestykseen oli valittu noin sata radiossa menestynyttä kappaletta, mutta yleisö sai ehdottaa myös omia suosikkejaan. Tulokset julkistettiin suomalaisen musiikin päivänä 8. joulukuuta 2025.
– Kuumaan ”Ylivoimainen” oli jo vuonna 2023 koko vuoden ylivoimaisesti kuunnelluin radiobiisi. Ei ole yllättävää, että se nousi kärkeen myös neljän vuosikymmenen vertailussa. Rock ja metalli ovat suomalaisille läheisiä, mikä näkyy myös Poets of the Fallin ja Nightwishin sijoituksissa. Tulokset kertovat suomalaisten pitkästä ja elävästä musiikkimuistista, Radiomedian toimitusjohtaja Stefan Möller kommentoi tuloksia tiedotteessa.
Viime vuosien soitetuimpien hittien lisäksi kärkisijoille nousi useita vanhempia hittikappaleita. Top 40-listauksessa ovat mukana esimerkiksi Dingon hitit ”Autiotalo” ja ”Levoton tuhkimo”, Eppu Normaalin ”Vuonna ’85” ja ”Tahroja paperilla”, Leevi and the Leavingsin ”Teuvo, maanteiden kuningas”, Kaija Koon ”Tinakenkätyttö” ja Popedan ”Kuuma kesä”. Koko top 40-listaus on nähtävillä tämän artikkelin lopussa.
Kaikkien aikojen radiobiisi -äänestys oli kaupallisten radioiden kattojärjestön Radiomedian toteuttama ja osa suomalaisen kaupallisen radion 40-vuotisjuhlavuotta.
Suomalaisen musiikin päivää vietetään Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 2011.
Äänestys koosti yhteen kaupallisten radioiden soitetuimpia kotimaisten artistien kappaleita vuosilta 1985–2025. Noin sadan kappaleen listaus perustui Radiomonitorin ja Teoston tilastoihin sekä radioiden musiikkipäälliköiden tietoihin. Yleisö sai lisäksi ehdottaa listalle myös omia suosikkejaan.
Kaupallinen radio syntyi Suomessa vuonna 1985, jolloin maasta tuli Pohjoismaiden ensimmäinen radion kaupallistaja. Ensimmäisen vuoden aikana 18 uutta radiokanavaa aloitti lähetyksensä ja radio kasvoi nopeasti merkittäväksi ja tavoittavaksi mediaksi. Tänä päivänä kaupallinen radio tavoittaa 3,4 miljoonaa suomalaista viikoittain.