
Tällainen on Pentagonin suunnitelma drooniarmeijasta
Haasteina ovat rahoituksen puute ja yksityisen sektorin epävarmuus tulevaisuuden tilauksista.
Haasteina ovat rahoituksen puute ja yksityisen sektorin epävarmuus tulevaisuuden tilauksista.
Etenkin nuoret sairastuvat nyt keuhkokuumeeseen, joka voi vaatia jopa sairaalahoitoa.
Lentoasemia on suljettu, tapahtumia peruutettu ja raideliikenne pysäytetty runsaan lumentulon vuoksi.
Ratsiat tehtiin heti, kun Venäjä oli julistanut seksuaalivähemmistöliikkeen äärijärjestöksi.
Länsimediassa ei vieläkään ymmärretä, ettei venäläislähteillä ole totuusarvoa, harmittelee asiantuntija.
Sinisten entinen kansanedustaja sai 22. arvokkaimman kunniamerkin sijasta 28. arvokkaimman.
Vuosikymmenen Suomessa asunut Serhii pelastui täpärästi saarretusta korsusta.
Kansanedustajan mukaan Suomen on voitava käännyttää ihmisiä, vaikka silloin rikottaisiin kansainvälisiä velvoitteita.
Presidenttiehdokkaan mukaan liittolaisten joukot ovat tervetulleita Nato-Suomeen.
Hamasin johtohahmoja oleskelee muun muassa Qatarissa ja Libanonissa.
Entistä useampi kodinkone on jatkossa voitava korjata.
Tapauksesta tuli useita ilmoituksia hätäkeskukseen.
Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallitus pyrkii ohjaamaan suomalaisten alkoholinkäyttöä eurooppalaiseen suuntaan.
Taistelut ovat jatkuneet Gazan kaistalla tulitauon päätyttyä.
Sergei Lavrov väittää lännen lietsovan hybridisotaa Venäjää vastaan.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)