Tänne Kela maksoi eniten tukia perustoimeentuloon

Kunnassa yli joka kymmenes sai viime vuonna perustoimeentulotukea.
Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa logistiikka-ala on suuri työllistäjä. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa logistiikka-ala on suuri työllistäjä. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Vuonna 2025 Kela maksoi perustoimeentulotukea 6,4 prosentille Suomessa asuvista. Kunnan väestömäärään suhteutettuna perustoimeentulotuen saaminen oli vuonna 2025 yleisintä Vantaalla, missä 11,9 prosenttia väestöstä sai perustoimeentulotukea. Toiseksi eniten perustoimeentulotukea maksettiin Keravalle, jossa sitä sai 11,4 prosenttia väestöstä. Kolmanneksi eniten saivat outokumpulaiset; 11,1 prosenttia.

Pienin saajien osuus oli Luodossa, jossa perustoimeentulotukea sai prosentti kunnan väestöstä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suurin osuus maksetuista perustoimeentulotukimenoista kohdistui ihmisten asumismenoihin. Niihin meni lähes 46 prosenttia kaikista perustoimeentulotukimaksuista.

Kela voi hyväksyä perustoimeentulotuen asumismenoja vain kuntakohtaisiin enimmäisrajoihin saakka, ellei asiakkaalla ole laissa määriteltyä erityistä perustetta ylitykselle. Jos hakijan asumismenot ylittävät enimmäisrajan, Kela kehottaa asiakasta etsimään edullisempaa asuntoa kolmen kuukauden kuluessa.

Vuonna 2025 yhteensä 22 000 Manner-Suomen kotitaloutta ohjattiin etsimään edullisempaa asuntoa myöntävien perustoimeentulotukipäätösten perusteella. Eniten ohjauksia tehtiin Helsingissä, jossa edullisemman asunnon etsimiseen ohjattiin 4 100 kotitaloutta. Vähiten ohjauksia tehtiin Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella, jossa vastaava määrä oli 200 kotitaloutta.

Ohjauksen määrä kuitenkin väheni noin kolmanneksella vuodesta 2024, jolloin Kela ohjasi yhteensä 33 000 kotitaloutta etsimään halvempaa kotia.

Asiasta kertoo Kela tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Helmikuun alussa voimaan tulleen lain mukaan toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa aiempaa useammissa tilanteissa ja aiempaa enemmän, jopa 50 prosentilla. Perusosan alentaminen kohdistuu ennen kaikkea juuri tulottomiin, sillä se liittyy ensisijaisten etuuksien puuttumiseen ja siihen, että tuen saaja ei ole ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi työllisyyspalveluihin tai on saanut sieltä karenssin.

Vantaan sanomien mukaan Vantaan kolme suurinta yritystyöllistäjää olivat vuonna 2024 Finnair, Kesko ja Fazer. Yhteensä ne työllistävät Vantaalla lähes 10 000 henkilöä. Vantaalla oli 253 314 asukasta vuoden 2025 lopussa.

Mainos