Yli 60 kansainvälistä drooniosaajaa kuudesta maasta kokoontuu kilpailemaan Tampereelle. Asiasta kerrotaan Business Tampereen tiedotteessa.
Kyseisen tapahtuman nimi on Drone Innovation Hackathon ja se järjestetään 21.–23. tammikuuta 2026 Nokia-areenalla. Tapahtuman kilpailu koostuu neljästä tehtävästä ja niitä on ratkaisemassa 22 joukkuetta kuudesta maasta.
Tapahtumaan osallistuvat myös muun muassa kansaedustaja ja Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnell (kok.) sekä Ukrainan Suomen suurlähettiläs Mykhailo Vydoinyk.
Kilpailussa palkintoina on 15 000 euroa, joka jaetaan haasteiden voittajien kesken. Lisäksi menestyjä voi valikoitua 17Techin kiihdytysohjelmaan ja saada jopa 40 000 euroa kehitysrahoitusta. Mahdollisuuteen sisältyy droonikehityksen asiantuntijatukea Ukrainassa sekä yhteistyö alan johtavien toimijoiden kanssa.
Hackathonissa ratkaistavat haasteet ovat:
Nokia-areenan tulevaisuus
Nokia-areenan huippuluokan teknologisia valmiuksia hyödynnetään puolueettomana testialustana. Aloite tarjoaa droonien testauspalvelun, jossa ulkopuoliset yritykset voivat kokeilla ja validoida miehittämättömiin ilma-aluksiin (UAV) liittyviä innovatiivisia teknologioita, tuotteita ja palveluita.
Nokia-areena toimii teknologia-alustana ja tilojen tarjoajana, testauspalveluita operoi droonitestaukseen erikoistunut tiimi.
”The Invisible Intruder”
Drooniratkaisut, jotka voivat haastaa edistyneet droonitorjuntajärjestelmät ja osoittaa näkymättömyys- ja väistämiskykyjä. Tiimit tutkivat, miten droonit voivat välttää havaitsemisen, tunnistamisen tai ohittaa droonitorjuntavyöhykkeitä hyödyntäen esimerkiksi signaalin hämäystä tai sensorien harhauttamista. Ratkaisut testataan livenä Nokia-areenalla.
”5G-Driven Drone Innovation”
Tiimit lentävät drooneillaan esteradalla ilman suoraa näköyhteyttä. FPV-videokuvaan ja droonin hallintaan käytetään 4G/5G-yhteyttä. Ratkaisut testataan livenä Nokia-areenalla.
”Low Signature Drone Design”
Drooni lennetään areenan päästä päähän mahdollisimman hiljaisesti pyrkien pääsemään mahdollisimman lähelle Elisa Defence Node -tukiasemaa tunnistamatta. Ratkaisut testataan livenä Nokia-areenalla.
Tapahtuman järjestävät Nokia-areenassa Business Tampere ja Ultrahack vahvassa yhteistyössä toimijoiden: Elisa, Crown Defence, Nokia, Unikie, Digital Defence Ecosystem, Patria, TUNI, TAMK, City of Tampere, 17Tech, Innoavia, Loopshore, Missing-Link, Kepit, CitCom sekä ProDroneParts.com, Pirkanmaan liitto, Tampereen kauppakamari ja Location Innovation Hub kanssa.





