Venäjän diktaattori Vladimir Putin on tehnyt hartiavoimin töitä vakuuttaakseen maailman siitä, että Ukrainan tappio on väistämätön, vaikka niin ei todellisuudessa ole, tutkija George Barros toteaa Foreign Policy -lehden julkaisemassa analyysissa.
Putin ei hänen mukaansa olekaan saavuttanut suurinta menestystään rintamalla, vaan uskottelemalla Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille, että Venäjä on pian voittamassa hyökkäyssodan väitetyn ylivoimansa turvin. Putinin esittämässä muunnellussa todellisuudessa Ukraina on muka romahduksen partaalla, Venäjällä on kyky jatkaa sotaa tarvittaessa vaikka loputtomiin ja oikeus pitää valloittamansa alueet.
– Viittaamalla Neuvostoliiton puna-armeijan toisessa maailmansodassa saavuttamaan murskaavaan voittoon Saksan Wehrmachtista Kreml haluaa meidän ajattelevan, että Venäjän nykyinen, paljon pienempi armeija on pysäyttämätön höyryjyrä, jonka voitto on vääjäämätön, Institute for the Study of War -ajatushautomon Venäjä-tiimiä johtava Barros sanoo.
– Tämä on enemmän kuin propagandaa. Se on kognitiivisen sodankäynnin järjestelmä, jonka tarkoituksena on vaikuttaa läntisiin johtajiin ja ajaa heidät tekemään päätöksiä, jotka hyödyttävät Venäjää ja vahingoittavat Ukrainaa. Moskova pyrkii vakuuttamaan yleisönsä siitä, että ainoa järkevä lopputulema on ratkaisu Venäjän sanelemin ehdoin, hän toteaa.
Kreml vetoaa siihen, että antautuminen olisi ”inhimillistä”, koska se säästäisi kaikkien niiden sotilaiden ja siviilien hengen, jotka hyökkääjä muuten murskaisi. Tämän näkökulman Putin on onnistunut Barrosin mukaan menestyksellisesti uittamaan kansainväliseen informaatiotilaan ja myös Yhdysvaltojen hallinnon ajatteluun.
– Putin ja hänen alaisensa peittelevät sitä tosiasiaa, että Venäjän joukot etenevät kirjaimellisesti etanan vauhdilla ja saavuttavat vähäisiä voittoja valtavin ja kestämättömin kustannuksin. Vuonna 2025 Venäjä valloitti vain 0,8 prosenttia Ukrainan alueesta, mikä on selvästi alle modernin mekanisoidun sodankäynnin tyypillisten lukujen. Jopa joissain ensimmäisen maailmansodan pahamaineisimmista juoksuhautataisteluista eteneminen oli nopeampaa, Barros huomauttaa.
Olettaen, että Venäjä pystyisi jatkamaan taisteluja ja etenemään vuoden 2025 lopun vauhdilla, siltä kuluisi Barrosin mukaan elokuuhun 2027 vallatakseen loput Donetskin alueesta ja huhtikuuhun 2029 saadakseen haltuunsa loput Zaporižžjan ja Hersonin alueista, jotka Kreml julisti jo vuonna 2022 liitetyiksi Venäjään. Koko Ukrainan valloittaminen veisi tätä tahtia noin vuosisadan.
– Venäjän sotilaallinen voima on rajallinen, ja otaksuma, että se kykenee taistelemaan loputtomiin, on väärä. Sota aiheuttaa talouteen korkeita ja kasvavia kustannuksia. Tammikuussa Venäjä nosti arvonlisäveron 22 prosenttiin kompensoidakseen ennätyksellisiä sotilasmenoja öljyn ja kaasun tulojen laskiessa. Marraskuussa se alkoi myydä kultavarantojaan, kun valtion sijoitusrahasto jatkoi kutistumistaan. Kuukautta aiemmin Venäjä alkoi valmistautua pakolliseen mobilisointiin. Työvoimapulan vuoksi Venäjä aikoo rekrytoida kymmeniä tuhansia intialaisia siirtotyöläisiä, Barros toteaa.
Ukrainan tilanne taistelukentällä on hänen mukaansa vaikea, mutta ei kriittinen. Venäjä on vaarallinen vastustaja, mutta Ukrainan puolustuksen romahtaminen on epätodennäköistä. Etulinjasta on tullut laaja droonien hallitsema tappovyöhyke, jossa nopeiden liikkeiden toteuttaminen on molemmille osapuolille lähes mahdotonta.
– Sodan ratkaiseva taistelukenttä on siis edelleen kansainvälinen tuki Ukrainalle. Putin arvioi perustellusti, että jos hän pystyy kestämään pitempään kuin länsi – tai vielä mieluummin suostuttelemaan ne hylkäämään Ukrainan, silloin Venäjä voittaa. Väärä kuvitelma Venäjän voiton väistämättömyydestä ei saisi vaikuttaa länsimaiden politiikkaan, Barros painottaa.