Kenttäsynagoogan lähelle saksalaisaseveljien divisioonaa Syvärillä perustaneen Isak Smolarin poika Rony Smolar kertoo saavansa jatkuvasti tutkijoilta kyselyjä asiasta.
Rony Smolar antoi Verkkouutisille käyttöön erään sotilaan sodanaikaisen päiväkirjamerkinnän kenttäsynagogasta:
Täällä rintamalla tuntuu omituiselta kiinnittää huomio, että tänään on sapatti. Mutta täällä Syvärin rintamalla voi tänään, kuten jokaisena lauantaina, viettää juutalaista lepopäivää toveriensa kanssa. Onhan se tuttua, että me juutalaiset kaikissa olosuhteissa hakeudumme uskontomme pariin. Näin me kokoonnumme hartaustilaisuuteen, mihin komentajamme on myötävaikuttanut. Telttasynagogassamme on pöytä ja penkit ja tunnelma on kodikas. Olemme saaneet myös rukouskirjoja, joista luemme ja joku tulkitsee Tooran viikkotekstiä.
Hartauden jälkeen keitämme teetä ja yhdessä nautimme tuomisistamme. Keskustelemme ja vaihdamme kokemuksia ja annamme ajatuksemme siirtyä täältä muualle. Joku tuo lomiltaan terveiset ja joku kertoo vitsejä ja näin aika kuluu mukavasti. Täällä kaukana olemme kuin veljet ja näinä vaikeina aikoina arvostamme saada olla yhdessä. Palaamme taas joukko-osastoihimme puolustaaksemme isänmaata mutta sen jälkeen palaamme synagogaamme, Sholkan shuliin.
Täällä Laatokan rannalla olemme jo istuttaneet ajatuksen juutalaisesta aseveliyhdistyksestä.
Sotaveteraani Salomon Altschuler kertoi Iltalehdelle alkeellisen synagoogan herättäneen ”saksalaisten keskuudessa valtavaa ihmetystä ja sitä käytiin katsomassa. – Eivät he kuitenkaan asiaan puuttuneet, Altschuler muistelee”.
Kilometrin päässä
Isak Smolar itse kertoi telttasynagoogasta näin Hannu Rautkallion kirjassa Suomen juutalaisten aseveljeys (Tammi 1989):
Kun divisioonan portaasta tuli vahvistus synagogan perustamiselle, sain kuusi miestä avukseni rakennustöitä varten. Saimme käyttöömme suuren teltan, jota upseerit yleensä käyttivät. Saimme sinne kaminan ja ikkunat. Tapasimme siellä joka lauantai. Kaikille Mooseksenuskolaisille sotilaille meni virallinen käsky, jossa mainittiin osallistumismahdollisuudesta ja vapautuksesta siksi ajaksi palveluksesta. Siellä oli monta miestä, joita harvoin näki Helsingin synagogassa. Me istuimme ja luimme Thoraa siellä, ja pidimme täydellisen jumalanpalveluksen. Seuraavana lauantaina tapasimme jälleen. Tämä on jäänyt varmastikin jokaiselle siellä olleelle ikuisesti muistiin.
Kävin joka perjantaina synagogassa (joka oli etulinjalta noin kilometrin päässä) valmistelemassa lauantain jumalanpalvelusta varten kaiken valmiiksi. Kerran kun jälleen poikkesin siellä, puuttui kaminasta putki ja yksi ikkuna oli pois. Ajattelin, etten viitsi tehdä numeroa tästä asiasta. Muutaman päivän kuluttua pataljoonan komentaja Thord Alfhan kutsui minut luokseen. Kun en tiennyt mistä oli kysymys, ajattelin mitä olin tehnyt. Alfhan kysyi: ’onko totta, että synagogastanne on varastettu (hän käytti tätä muotoa) tavaroita? Sanoin ’kyllä’. Kapteeni löi nyrkin pöytään, ja sanoi sen olevan ”kirkon häpäisemisen! ’Se osoittaa kuinka hienoja upseeristomme ja kaikki muutkin olivat meitä kohtaan.
Sitä on pidettävä vieläkin suuremmassa arvossa, kun vain vajaan kilometrin meistä sivussa vasemmalla olivat saksalaiset...
Isak Smolar totesi Hannu Rautkallion kirjassa, että heidän rykmenttinsä luterilainen pastori avusti eri tavoin.
Kaikille meille jäi synagogasta lähtemätön mieliin jäänyt muisto, ja jumalanpalvelukset antoivat meille voimaa täyttää tehtävämme suomalaisina sotilaina. …
Tietenkin saksalaiset olivat siitä tietoisia. Olimmehan heidän kanssaan päivittäin tekemisissä, jotkut meistä useammankin kuin muut suomalaiset, koska hallitsimme jiddishin kielestä johtuen suhteellisen hyvin saksan kielen. Koin että jotkut saksalaiset jopa ”hyväksyivät” uskonnonharjoituksemme – kunnioittivatkin sitä. Heissä oli monia sivistyneitä miehiä.
Huutavan ääni erämaassa
Myös alikersantti Abner Zewin puhe kenttäsynagoogassa juutalaisena uutena vuonna 5703 eli syksyllä 1942 on säilynyt. Sen on kääntänyt jiddishistä Simo Muir:
Olemme kokoontuneet tänne viettämään juutalaista uutta vuotta. Olemme hyvin kiitollisia suomalaisille aseveljillemme siitä, että olemme saaneet mahdollisuuden viettää yhtä pyhimmistä juhlapyhistämme. On mielenkiintoista ja ainutlaatuista meidän päivinämme, että maanosassamme on yksi pieni maa, jossa yhä arvostetaan kansaamme ja uskontoamme. Emme koskaan unohda tätä päivää, jota vietämme täällä.
Tämä opettaa meille kahdesta asiasta. Ensinnäkin juutalaiset ovat aina uskollisia omalle uskonnolleen ja kansalleen huolimatta siitä, missä he ovat ja millaisissa olosuhteissa elävät. Toiseksi tämä osoittaa meille, että juutalaisuus ei voi hävitä niin kauan kuin on olemassa yksikin juutalainen.
Nyt kun vietämme juutalaista uutta vuotta teltassa kaukana kodeistamme toivomme, että uusi vuosi tuo kansallemme ja koko ihmiskunnalle parempia aikoja. Seisomme tänään Jumalan edessä ihmisinä, jotka ovat ylpeitä juutalaisuudestaan. Siksi rukoilemme, että kärsimyksemme loppuisi ja että juutalainen kansamme saa kokea parempia aikoja. Toivomme, että tämänpäiväinen pyyntömme Jumalalle ei jää huutavan ääneksi erämaassa, sillä olemme kärsineet jo tarpeeksi; jo kahden vuosituhannen ajan olemme vaeltaneet maailmassa ilman kotia, ilman maata. Tulkoon jo loppu maanpakolaisuudellemme. Tulkoon jo pelastus kansallemme.
Toivomme ja odotamme, että tuleva vuosi on elämän ja rauhan vuosi Suomen kansalle ja maallemme. Toivomme, että pienen Suomen kansan ei tarvitsisi kärsiä nälkää ja puutetta. Toivomme, että läheistemme ei tarvitsisi kärsiä ja että he selviäisivät kaikista vaikeuksista. Rukoilemme Kaikkivaltiasta, että Hän auttaisi kaikkia juutalaisia veljiämme, missä he sitten elävät ja ovat. Toivomme myös, että kaikkien aikakausien toiveemme tulisi vihdoin todeksi, että olisimme jälleen kansa kuten muutkin kansat ja että juutalainen maa kukoistaisi jälleen Israelin maassa.
