Eduskunta hyväksyi tällä viikolla perintöveron alarajan noston 20 000 eurosta 30 000 euroon ja lahjaveron noston 5 000 eurosta 7 500 euroon. Lisäksi tavanomaisen koti-irtaimiston verovapaa arvo kasvaa 7 500 euroon.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.) on tyytyväinen, että alarajan korotuksen myötä suurin osa perinnöistä muuttuu verovapaaksi.
Hän muistuttaa blogissaan, että jo ennen helpotusta yli puolet perinnöistä ovat jo olleet vapaita perintöverosta.
– Esimerkiksi vuonna 2020 perintöä sai 145 600 henkilöä ja näin jopa 59 prosenttia ei maksanut perintöveroa. Meillä puolet perinnönsaajista saakin alle 14 000 euron perinnön, kun taas keskimääräinen perintöosuus on suurempi, noin 40 000–45 000 euroa, Heinonen kertoo statistiikasta.
Kansanedustaja muistuttaa, että kokoomuksen tavoitteena on yhä luopua perintöverosta kokonaan.
– Meistä ei ole oikein verottaa uudelleen sitä mistä on jo kertaalleen vero maksettu. Ja toisaalta siirtyminen perintöverosta myyntivoittoveroon toisi valtion kassaan lopulta vähintään saman verran tuloja, mutta silloin maksu tapahtuisi vasta silloin, kun ihminen saa perimästään omaisuudesta rahaa. Nykyisinhän monesti perintöveron maksaminen on pakottanut myymään sellaistakin omaisuutta, mitä ei olisi haluttu myydä ja millä on esimerkiksi suurtakin tunnearvoa, Heinonen kirjoittaa.
Perintöveron poistaminen ei hänen mukaansa kuitenkaan vielä onnistunut valtion talouden kehnon tilanteen takia. Luovutusvoittoverot toisivat Heinosen mukaan pidemmällä aikavälillä valtion kassaan tuloja jopa perintöveroa enemmän, mutta lyhyellä aikavälillä verosta luopuminen aiheuttaisi liian ison laskun verotuloihin, koska perityn omaisuuden myyminen ja sitä kautta luovutusvoittoveron maksaminen ottaa aikansa.
Heinonen muistuttaa, että Ruotsissa perintövero poistettiin sosiaalidemokraattisen pääministeri Göran Perssonin hallituksen johdolla jo yli 20 vuotta sitten. Norjassa sama tapahtui vuonna 2014.
– Ja ei siis omaisuuksia ja varoja ole jätetty tämänkään jälkeen verottamatta, vaan kumpikin naapurimaamme kiristi perinnöstä saatavan myyntivoiton verotusta. Kokemukset Ruotsista ovat rohkaisevia; ratkaisu sujuvoitti yritysten toimintaa ja sukupolvenvaihdoksia, mutta loi myös vaurautta koko kansakuntaan, kansanedustaja kirjoittaa.





