Iso osa elpyvästä ostovoimasta jää säästöön LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Suomalaisten ostovoima nousi reilusti ylöspäin

Palkansaajien reaaliansiot kasvavat nyt vauhdilla, mutta yksityinen kulutus polkee paikallaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin 8 300 euroa keskituloisen palkansaajan ansioista on kulunut hintojen nousuun sitten huhti–kesäkuun 2021, laskee LähiTapiola Varainhoidon ekonomisti Hannu Nummiaro.

Palkansaajien reaaliansiot kasvoivat huhti–kesäkuussa 2,3 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskuksen tänään päivitetty ansiotasoindeksi. Nousun jälkeen palkansaajien ostovoima on vielä 3,3 prosenttia jäljessä vuoden 2021 huippua.

– Palkankorotukset ovat nostaneet työssäkäyvien tuloja ja samalla hinnat ovat itse asiassa laskeneet edellisestä vuosineljänneksestä. Hintojen lasku johtuu pääasiassa siitä, että asuntolainojen korkoja tarkistetaan nyt alaspäin. Tämä tuskin jatkuu kauaa, koska ohjauskorot on jo laskettu neutraalille tasolle, sanoo Nummiaro.

Nummiaro laskee, että keskituloisen suomalaisen noin 3 700 euron kuukausipalkalla saa nyt suurin piirtein 120 euron edestä vähemmän palveluja ja hyödykkeitä kuin vuoden 2021 toisella neljänneksellä, jolloin ostovoima oli huipussaan.

Kokonaisuutena inflaatio on haukannut tällaisen palkansaajan elintasosta noin 8 300 euroa huhti–kesäkuun 2021 jälkeen. Näin paljon keskituloisen palkansaajan ansioista on siis kulunut pelkästään hintojen nousuun viime vuosina.

– Ostovoimakuoppa on puolivälissä, mutta parisen vuotta tässä vielä menee. Jos ei uusia inflaatioyllätyksiä tule, niin palkansaajien reaaliansiot takovat uusia huippulukemia keväällä 2027. 1970-luvun öljykriisistä elpyminen kesti seitsemän vuotta, nyt saatetaan selvitä kuudella, Nummiaro ennustaa.

”Suomalaiset eivät yksinkertaisesti uskalla kuluttaa”

Tilastokeskus julkaisi perjantaina myös uutta tietoa Suomen talouskasvusta. Päivitetyn tilaston mukaan Suomen bruttokansantuote laski huhti–kesäkuussa 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja pysyi samalla tasolla kuin vuosi sitten.

– Olihan tämä taas pettymys, ja samalla edellinenkin neljännes tarkentui alaspäin. Viimeiseen kolmeen ja puoleen vuoteen on mahtunut enemmän miinusmerkkisiä vuosineljänneksiä kuin talouskasvua. Tänä aikana asukasta kohden laskettu bruttokansantuotteemme on laskenut jopa kolme prosenttia, Nummiaro harmittelee.

Uusimmassa tilastopäivityksessä suurin syypää bruttokansantuotteen laskuun oli yksityinen kulutus, joka väheni 1,3 prosenttia tammi–maaliskuun tasolta. Yksityinen kulutus muodostaa hieman yli 50 prosenttia bruttokansantuotteesta, eli sen vaikutus talouskasvuun on merkittävä.

Nummiaro toteaa, että tulot ovat nousseet yli kahden vuoden ajan, mutta kulutus on junnannut paikallaan.

– Tämä tarkoittaa, että iso osa elpyvästä ostovoimasta jää säästöön. Osa kotitalouksista varmasti paikkaa säästöpuskureitaan, mutta kyllä tämä vaikuttaa jo siltä, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti uskalla kuluttaa. Tileillä makaa tällä hetkellä ennätysmäärä rahaa.

Tällä viikolla julkaistujen lukujen mukaan kuluttajien luottamus nytkähti jälleen alaspäin elokuussa. Pitkän ajan keskiarvoonsa kuluttajien luottamus on yltänyt viimeksi helmikuussa 2022.

LähiTapiola kysyi huhtikuussa 1 100 suomalaiselta, mitkä asiat heikentävät heidän luottamustaan Suomen talouteen tai omaan taloudelliseen tilanteeseen.

Poimintoja videosisällöistämme

Listan kärkeen nousivat tullit ja kauppasota (51 %), terveyspalvelujen karsiminen (50 %), huoli maailmanlaajuisesta talouskriisistä (45 %), korkea työttömyys (45 %) sekä työttömyys- ja sosiaaliturvan karsiminen (42 %).

Nummiaro toteaa, että tullihuolet ovat sittemmin hälvenneet, eikä maailmanlaajuinen talouskriisikään näytä niin todennäköiseltä. Työttömyys sen sijaan säilyy sitkeänä, ja valtiontalouden sopeutus jatkuu.

– Kun ei ole varmuutta siitä, mitä valtio maksaa tulevaisuudessa ja mikä osuus esimerkiksi vanhuuden hoivasta koituu omalle kontolle, on luontevaa varautua omaehtoisesti elämän yllätyksiin. Tämä ylimääräinen jemmaraha on kuitenkin pois kulutuksesta ja hidastaa Suomen talouden kipuamista nollakasvun ajasta, jota on jatkunut pian 18 vuotta. Vaarana on, että luottamuspula kroonistuu, Nummiaro sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)