Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo, että kohuttu ”kassakaappisopimus” ei syntynyt hänen aloitteestaan.
Hän puhui asiasta tiedotustilaisuudessa maanantaina.
Fjäder korostaa, että sopimus on allekirjoitettu vasta sen jälkeen, kun hänet oli valittu uudelle kaudelle vuonna 2020.
– Silloin kukaan ei halunnut vastaehdokkaakseni. Minä en sopimusta halunnut, minä en ole ollut suhmuroimassa mitään. Nimeni on siinä paperissa, mutta paperi tuotiin minun eteeni.
Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla, että Fjäder on solminut ”kassakaappisopimuksen” Tekin Jari Jokisen ja OAJ:n silloisen puheenjohtajan Olli Luukkaisen ja Suomen Ekonomien puheenjohtajan Timo Saranpään kanssa. He sopivat yhdessä, että Fjäder ei istu nelivuotista kauttaan loppuun vaan pyytää eroa tehtävästään kahden vuoden jälkeen, viimeistään 15. syyskuusta 2022.
Aiemmin Fjäder oli kiistänyt HS:lle koko sopimuksen olemassaolon.
– Olen koko urani toiminut niin, että pidän kiinni lupauksistani. Jos minut on valittu neljäksi vuodeksi puheenjohtajaksi, pidän siitä kiinni. Sen takia jouduin vastaamaan julkisesti näin ikävästi.
– Se oli laajasti tiedossa, että lopetan. Sisäisesti, ei ulkoisesti. Sen takia koko sopimus on ollut turha, koska näin olisi kuitenkin tapahtunut.
Fjäderin mukaan aloite sopimukseen tuli OAJ:n Luukkaiselta. Fjäder ei vastaa kysymykseen, miksi hän halusi tehdä kyseisen sopimuksen.
– Kysykää sitä häneltä.
Fjäderin mukaan sopimuksella ei tosiasiassa ole juridista merkitystä eikä se rajoittanut hänen jatkoaan puheenjohtajana.
– Miksi minä olisin mennyt suhmuroimaan ja rajoittamaan vapauttani? Miksi olisin tehnyt niin, se ei kuulosta loogiselta.
Lopuksi hän ihmettelee, miksi sopimus piti vuotaa julkisuuteen juuri nyt. Hän kertoo myös seuranneensa median uutisointia aiheesta.
– Siitä en tykännyt, että se käännettiin niin, että sopimus oli minun junailema ja suhmuroima, että saisin itselleni lyhyemmän kauden. Akavan säännöt ovat selvät ja kaikki ymmärtävät, mistä on kysymys. Enempää en kommentoi.
Siihen Fjäder ei ota kantaa, kenestä tulee hänen seuraajansa Akavan johdossa. Fjäder jättää tehtävänsä Akavan puheenjohtajana ensi marraskuussa.
– Se on muiden asia arvioida ja miettiä. Akavalla on 36 jäsenjärjestöä ja he kyllä pystyvät yhtenäisesti arvioimaan, että kuka on seuraava puheenjohtaja.
Korjaus 20.6.2022 kello 14.31: Korjattu Jokisen etunimi.