Sote-ryhmä punnertaa uutta sosiaali- ja terveydenhuollon rakennelakia viime metreillä – toivottavasti. Ajattelin vielä palata siihen, miksi uudistusta ylipäätään tehdään. Kaiken keskustelun pyörteessä se tuntuu nimittäin jääneen huolestuttavan vähälle huomiolle.
Suomi harmaantuu ja velkaantuu. Hoivaa tarvitsevia yli 75-vuotiaita on vuonna 2040 lähes tuplasti enemmän. Samaan aikaan vähenee kuitenkin myös tekijöiden määrä. Samoin veronmaksukykymme nousee vain karvan verran. Suomi ei siis kykene rahoittamaan nykyisenlaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Velkaantuva Suomi tarvitsee säästöjä selvitäkseen. Uudistuksella on haettava miljardisäästöjä, ei näpertelyä promilleilla. Vain rohkeilla tavoitteilla voidaan saavuttaa merkittäviä asioita. Kinnula, Malmi ja Vauramo (2014) ovat todenneet, että palvelurakennemuutoksella voidaan saavuttaa jopa 2 miljardin euron säästöt. Toisaalta THL on arvioinut, että nyt esillä oleva sote-uudistus vähentäisi kustannusten nettokasvua 0-2,5 prosenttia. Se on aivan liian vähän, jos ja kun koko rakenne laitetaan mullin mallin uuteen asentoon.
Uuden rakenteen on mahdollistettava palvelujen tuottamisen nykyistä pienemmällä henkilöstömäärällä ja pienemmällä rahalla. Maailmalta ja myös maamme sisältä löytyy lukuisia hyviä esimerkkejä siitä, että tämä on mahdollista. Löytyy myös tilastoaineistoa, josta selviää, että pidempi elinikä saavutetaan monissa maissa Suomea pienemmällä henkilökuntamäärällä. Suomea kuvaakin valitettavan hyvin sana laitosvaltaisuus: paljon petejä ja tekijöitä – ja potilaita myös pidetään sairaaloissa pidempään kuin monessa muussa maassa.
Sote-uudistuksen yksi päätavoite on tehdä säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollon eri palveluita yhdistämällä ns. palveluintegraatiolla. Palveluintegraation kautta voidaan saada synergiaetuja ja karsia päällekkäisyyksiä. Samoin jos uudistusta viedään eteenpäin asiakas- ja hoitoketjunäkökulmasta, voidaan lopputuloksena saada säästöjä pehmeällä ja kestävällä tavalla. Loppusilauksen kustannushallinnan kannalta tuo asiakasnäkökulmasta tehty kokonaiskustannusten seuranta.
Käytännössä palveluiden yhdistäminen tarkoittaa sitä, että kansalainen saa parempaa palvelua oikeassa paikassa oikeaan aikaan ilman turhaa pompottelua. Otan esimerkin Espoon lanseeraamasta lonkkaliukumäestä. Siinä yhdistyy erikoissairaanhoidon, vanhuspalveluiden ja kuntoutuksen palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi. Liukumäessä ikääntynyt pääsee heti leikkaukseen ja kuntoutus alkaa heti. Lopputuloksena on lyhentynyt sairaalassaoloaika ja yhä useammalla kotiinpaluu laitoksen sijaan sekä säästöjä kokonaiskustannuksissa. Laitoskustannukset nimittäin nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin vuodessa ja usein vieläpä moneksi vuodeksi.
Uudistukset eivät saa olla itseisarvo. Lopputuloksen on pohjauduttava perusteellisiin laskelmiin. Raskaasti velkaantuva julkinen sektori ei kestä yhtään ratkaisua, jonka seurauksena kustannukset nousevat. Siksi myös sote-lain taloudelliset vaikutukset on arvioitava kunnolla ennen lain hyväksymistä eduskunnassa. Jos muutos ei tuo säästöjä ja resurssien käytön tehostamista, tulee olla rohkeutta myös olla tekemättä uudistusta. Tai sitten hakea sellainen malli, jolla päästään asetettuihin tavoitteisiin.
Kirjoittaja Sanna Lauslahti on kokoomuksen kansanedustaja.