Viime vaalikaudella uusittiin terveydenhuoltolaki, joka monessa asiassa oli varsin onnistunut ja lisäsi yksilön valinnanvapautta. Ensihoitopalveluissa se kuitenkin mahdollisti kehityksen, joka johti 200 sairaankuljetusyrityksen kuolemaan.
Tiivistäen suurin ongelma oli siinä, että sairaanhoitopiirille annettiin mahdollisuus tilata palvelut julkiselta palveluntarjoajalta ilman kilpailutusta, käytännössä siis aluepelastuslaitoksilta. Näin ollen ajauduttiin tilanteeseen, jossa julkinen toimija syrjäytti jo hyvin toimineet markkinat.
Lakiin jäi kyllä mahdollisuus tilata palvelut myös yksityisiltä yrittäjiltä, mutta tulos oli tämä: lakimuutoksen myötä tilaukset loppuivat ja 200 sairaankuljetusyritystä jäi ilman töitä. Alle 50 yritystä pystyi jatkamaan toimintaansa. Kahdessa vuodessa myös kustannukset nousivat räjähdysmäisesti 200 miljoonasta 300 miljoonaan euroon.
Kustannusten nousu ei ole kuitenkaan taannut parempaa palvelua, vaan kehitys on valitettavasti päinvastainen.
Sairaankuljetusyritysten kuolema on varoittava esimerkki kehityksestä, mihin yhteiskuntamme – valitettavaa kyllä – on menossa. Toinen esimerkki on kuntien työterveyshuolto, jota nyt ollaan ajamassa kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi. Nykyisen lainsäädännön mukaan tämä tarkoittaisi sitä, että kuntien työterveyshuollosta tulisi kokonaisuudessaan palvelu, jota ei tarvitse kilpailuttaa. Alalla toimii kuitenkin runsaasti myös yksityisiä toimijoita, joiden toimintaedellytyksiin tämä vaikuttaa suuresti.
Olen huolissani myös siitä, että kuntalakiin jo säädetty kilpailuneutraliteetin takaava yhtiöittämisvelvollisuus kantaa sisällään jo nyt niin paljon poikkeuksia, että kunnat katsovat voivansa kiertää sitä.
Yhtiöittämisprosessit tulee lain mukaan saattaa maaliin tämän vuoden loppuun mennessä. Mitä asialle tehdään, siitä olen jättänyt kirjallisen kysymyksen ministerille.
Sote-laki tulee jatkamaan kehitystä, joka entuudestaan paisuttaa julkista sektoria. Kun lakeja aletaan säätää siten, että niiden kautta pystytään kiertämään hankintalakia ja uutta hankintadirektiiviä, eli vastoin sekä eduskunnan omia päätöksiä että komission vaatimuksia, ollaan vaarallisella tiellä. ”Peruuttamalla ei pääse eteenpäin” mutta minkäs teet, kun toiset lyö nyrkkiä pöytään ja käärmettä pyssyyn.
Sote-laissa suurin huoleni on se, että kun kunnilta siirtyy järjestämisvastuu uudelle ylemmälle hallinnon tasolle, alalla jo toimivien yritysten pääsy markkinoille hankaloituu entisestään. Pelkäänpä, että tuolloin päätökset tehdään poliittisin eikä taloudellisin perustein. Sitäkö me haluamme?
Yritysten pääsy markkinoille on tärkeä, sillä vireä yritystoiminta tuo sekä innovaatioita että työpaikkoja. Palvelut kuntalaisille saadaan tuotettua mahdollisimman edullisesti ja kuntalaiset saavat laadukasta palvelua.
Kilpailu yksityisen ja julkisen palveluntuottajan välillä takaa palvelujen laadun – tästä on jo kokemuksia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Se on veronmaksajien etu ja sitä veronmaksajien ja meidän päättäjien tulee myös vaatia. Valinnanvapaus ja palveluiden saatavuus voidaan taata ainoastaan yksityistä palvelutuotantoa hyödyntämällä. Tätä mieltä ovat myös Kela ja THL.
Suomen tulisi katsoa tulevaisuuteen ja luoda toimintaedellytykset tulevaisuuden hyvinvoinnille. Suuret lakihankkeet kuten sote- ja kuntauudistukset käynnistettiin juuri byrokratian ja hallinnon vähentämiseksi ja kestävyysvajetta taittamaan. Mihin tämä ajatus jäi? Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että eduskunnassa väännetään kättä siitä, tulisiko julkisille toimijoille antaa lisää tehtäviä.
– Ei pidä!
Kirjoittaja Tapani Mäkinen on kokoomuksen kansanedustaja ja Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja.