Kaksi sähköpotkulautaa seisoo lumisateessa Helsingin keskustassa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Skuuttailun hinta todennäköisesti nousee – HS: Syynä pakollinen vakuutus

Sähköpotkulautojen vakuuttamista koskeva lakiesitys perustuu EU-direktiiviin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sähköpotkulaudat pyritään saamaan liikennevakuutuksen piiriin, kertoo Helsingin Sanomat. Lain valmistelussa on kuitenkin ilmennyt ongelmia.

Liikennevakuutusten myötä skuuttiajeluiden hinnat saattaisivat nousta, sillä skuutteja tarjoavat yritykset todennäköisesti lisäisivät vakuutuksen kulut kuluttajahintoihinsa. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan välttämättä joutuisi vakuutusta ottamaan riippuen esimerkiksi laitteen painosta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on luomassa lakiesitystä, jonka mukaan sähköpotkulaudat olisi liikennevakuutettava. Lakiesitys perustuu EU:n liikennevakuutusdirektiiviin, jonka mukaan yli 25-kiloiset tai yli 25 kilometrin tuntivauhtia kulkevat sähköpotkulaudat tulee liikennevakuuttaa.

Lakiesityksen lausuntokierroksella ongelmakohdaksi nousi huomio siitä, että yritykset saattaisivat pyrkiä tuomaan markkinoille alle 25-kilon painoisia sähköpotkulautoja. Tämän myötä lauta saattaa  olla turvaton.

Suomalainen liikennevakuutus on poikkeuksellisen laaja ja kattaa myös kuljettajan vahingot tietyin edellytyksin. Suurin osa sähköpotkulautojen aiheuttamista henkilövahingoista kohdistuu pääasiassa itse potkulaudan kuljettajaan.

Suomessa sähköpotkulautojen liikennevakuutusmaksut saattaisivat siis olla korkeampia verrattuna muihin maihin. Vakuutusyhtiöt todennäköisesti asettavat potkulautojen liikennevakuutusmaksut varovaisuusperiaatteen mukaisesti korkeammalle, koska tarkkaa tietoa onnettomuuksien määrästä ja vakavuudesta ei vielä ole saatavilla.

Ongelman ratkaisemiseksi on kehitteillä ainakin kaksi vaihtoehtoa.

EU-direktiivin mukaan painorajaa voidaan alentaa kansallisesti. Silloin myös kevyemmät sähköpotkulaudat määriteltäisiin ajoneuvoiksi, eikä kannustinta tuoda kevyitä lautoja Suomeen syntyisi. Toinen vaihtoehto on, että liikennevakuutus koskisi aluksi vain kolmannelle osapuolelle sähköpotkulautailusta koituvia vahinkoja.

Lakiesityksen on määrä valmistua tämän vuoden aikana niin, että se voitaisiin hyväksyä eduskunnassa alkuvuodesta 2024.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)