Verkkouutiset

Sijoituslainan ottaminen – onko se hyvä idea?

Säästäminen on suomalaisten perihyve.

[vc_row][vc_column][vc_text_separator title=”Mainos: lainat.fi”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]
Pääsääntöisesti suomalaisten rahan säästäminen tulevaisuuden tarvetta varten tapahtuu omalle pankkitilille, mutta säästötilin rinnalle ovat hiljalleen nousseet myös rahastot ja osakkeet. Finanssiala ry:n teettämän tutkimuksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista säästää rahaa erilaisiin tarpeisiin, kuten autoon tai asuntoon, tai vain yksikertaisesti pahan päivän varalle. Näistä säästäjistä lähes kolmannes omaa rahasto-osuuksia ja lähes joka viides sijoittaa pörssiosakkeisiin.

Rahastoihin ja osakkeisiin sijoittaminen on edellä mainitun tutkimuksen mukaan nousussa. Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna osakesijoittaminen on kasvanut hieman, mutta rahastosijoituksien tekeminen on kasvanut jopa 6 % kahdessa vuodessa. Sijoitusinnon kasvun myötä myös kiinnostus lainarahan käyttöön sijoituskohteissa on kasvanut. Sijoituslaina ei sinänsä poikkea normaalista käyttölainasta ja tärkein muistettava asia sijoituslainassa on lainan kilpailuttaminen. Suosittelemme käyttämään Lainat.fi lainavertailusivustoa, sillä se kilpailuttaa sijoituslainan puolestasi kymmenien pankkien ja sijoitusrahoittajien kesken.

Mihin sijoituslainaa käytetään?

Sijoituslainan avulla voi hankkia tuottoja tarjoavaa sijoitusvarallisuutta. Perinteisesti tämä on tarkoittanut rahasto-osuuksia tai osakkeita, mutta myös sijoitusasuntoja tai metsäpalstoja voi ostaa sijoituslainalla. On hyvä muistaa myös, että sijoituksen hoitamiseen liittyvät kulut voi vähentää verotuksessa. Tämä koskee niin sijoitusmielessä ostetun metsäpalstan hoitokuluja kuin sijoitusasunnosta aiheutuvia kuluja tai vaikka sijoitusneuvonnan käytöstä aiheutuvia maksuja.

Sijoituslainan käytön suhteen tulee olla aina olla tarkkana sijoitukseen liittyvien riskien suhteen. Lainarahalla sijoittaminen kasvattaa aina oman sijoitustoiminnan riskiä. Sijoituslainan avulla voi kuitenkin tehdä nopeita sijoituksia hyviin sijoituskohteisiin ja siten kasvattaa sijoituspääoman tuottoa. Pitkäaikaisessa sijoituksessa, kuten metsäpalstaan sijoittamisessa, tulee tehdä tarkat laskelmat tuotto-odotuksista. Tuottojen tulee olla selkeästi suuremmat kuin lainan hoitokulujen kustannukset ja tehty investointi on tarvittaessa pystyttävä realisoimaan voitolla laina-ajan päättyessä.

Yleinen käyttökohde sijoituslainalle on oman osakesalkun kasvattaminen houkuttelevan hintaisten osakkeiden avulla. Sijoituslainan avulla voi nopeasti kasvattaa omaa sijoituspääomaa ja päästä nauttimaan lähitulevaisuudessa tapahtuvista arvonnousuista ja mahdollisista osingoista. Velkavivulla osakkeisiin sijoittaminen on vain asiaan perehtyneiden ja kokeneiden sijoittajien työkalu pääoman kasvattamiseen. Jokaiseen osakesijoitukseen liittyy aina riski pääoman menetyksestä ja tällöin lainan takaisinmaksu on katettava myymällä osakkeita tai muuta varallisuutta.

Sijoituslaina vaatii käytännössä aina vakuuden

Sijoituslaina sisältää aina riskin sijoituskohteen arvonmenetyksestä. Tämän vuoksi rahoittajat edellyttävät vähintäänkin henkilötakausta sijoituslainalle. Mikäli sijoituslainalle löytyy realisoitavissa olevia vakuuksia, kuten arvopapereita tai oma asunto, saa sijoituslainan helpommin ja pienemmällä korolla. Yleinen tapa osakesijoittamiseen tarkoitetun sijoituslainan ottamisessa onkin se, että sijoittaja asettaa jo olemassa olevat osakkeensa sijoituslainan vakuudeksi.

Taitava osakesijoittava voi sijoituslainan avulla kasvattaa oman osakesalkun suuruutta säännöllisin väliajoin otettavan sijoituslainan avulla. Edellytyksenä kasvulle ovat onnistuneesti valitut osakkeet, jotka tuottavat sijoituslainan aiheuttamia kustannuksia enemmän voittoa. Epäonnistuneet osakevalinnat aiheuttavat päinvastaisen reaktion eli osakesalkun koko pienenee lainan takaisinmaksun yhteydessä. Sijoittajan on siten hyväksyttävä valitsemansa riskitaso ja oltava varma valitsemiensa sijoituksien tuottopotentiaalista.

Oman kodin asettaminen vakuudeksi sopii vakavaraisille talouksille, jotka tietävät pystyvänsä suoriutumaan lainan takaisinmaksusta. Esimerkiksi vakituisessa työssä oleva voi asettaa oman kotinsa vakuudeksi sijoituslainaan, jolla ostaa vakaasti arvonsa säilyttävän sijoitusasunnon. Oman kodin asettaminen sijoituslainan vakuudeksi ei ole suositeltavaa epäsäännölliset ja epävarmat tulot omaavalle sijoittajalle tai korkean riskin sijoituskohteisiin sijoitettaessa.

Kuva: Unsplash.com
Nopea sijoituslaina auttaa sijoitustavoitteiden saavuttamisessa

Sijoituslainojen hyvä puoli on se, että ne voidaan vakuuksien avulla myöntää nopeasti. Perinteisten asuntolainojen yhteydessä vaadittavia selvityksiä ei tarvita, mikäli vakuudet ovat riittävät. Hyvän sijoituspaikan tullessa eteen, sijoituslainan avulla voi välittömästi hyödyntää sijoitusmahdollisuuden ja kerätä voitot itsellensä, vaikka käyttötilillä ei sattuisikaan olemana käteistä rahaa vapaana.

Miettiessään velkavivun käyttöä, on tarkasteltava omaa sijoitusprofiilia ja -strategiaa. Jos nämä ovat tekemättä, kannattaa kääntyä asiantuntevan sijoitusneuvojan puoleen laatiakseen itselleen sopivan sijoitusstrategian. Jos tietää sietävänsä velkavivun aiheuttaman riskitason nousun ja oma sijoitusstrategia perustuu nopeaan pääoman kasvattamiseen, saattaa sijoituslaina olla oiva apuvälien sijoitustavoitteiden saavuttamiseksi.
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1634406071070{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][vc_text_separator title=”Mainos: lainat.fi”][/vc_column][/vc_row]

Uusimmat
MAINOS