SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haataisen mukaan puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) esitys ”suursotaharjoituksista” hämmentää tällä hetkellä kansalaisia.
Haatainen muistuttaa tiedotteessaan, että yhteisesti sovitun käytännön mukaisesti sotaharjoituksista sovitaan presidentin johtamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (UTVA). Haataisen mukaan puolustusministeri Niinistö on nyt omin päin lähtenyt ajamaan mittavaa suursotaharjoitusta vuodelle 2020. Puolustusministeri Niinistö esitti kutsun osallistua harjoituksiin äskettäin vierailulla olleelle Yhdysvaltain puolustusministerille sekä Pohjoismaiden kollegoilleen.
– Tämän kokoluokan harjoitukset, joilla on myös budjettivaikutuksia ja joka ulottuu yli hallituskauden, tulee valmistella normaalissa järjestyksessä yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan.
Haatainen muistuttaa, että hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelee yhdessä presidentin kanssa merkittävät puolustuspoliittiset ratkaisut etukäteen. Myöskään eduskunnan puolustusvaliokunnassa tai ulkoasiainvaliokunnassa asiaa ei ole käsitelty.
– Koska tämä harjoitus ei sisälly eduskunnan valiokunnille toimitettuun, UTVA:n päättämään listaan tulevista sotaharjoituksista, herää kysymys, onko tämä asia käsitelty presidentin johtamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, Haatainen kysyy.
– Hallitus näyttää nyt ajautuvan sotkusta toiseen; sote-sotkua seuraa sota-sotku. Nämä ovat isoja koko kansakuntaa koskettavia asioita, eikä näissä voi olla johtajuus kateissa, Haatainen toteaa.