Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa vaatii hallitukselta tekoja vanhuspalveluiden ongelmien korjaamiseksi.
– Hetkessä ja virkkeellä vanhusten palvelut kuntoon laittaa luvanneen ministeri Krista Kiurun (sd.) ja samalla koko hallituksen uskottavuus alkaa olla lähes olematon, Sarkomaa sanoo.
Kokoomusedustaja viittaa Ilta-Sanomissa julkaistuun uutiseen, jonka mukaan Sdp:n lupaama hoitajamitoitus ei ehdi tänä vuonna eduskuntaan.
– Esitysten sijaan eduskunta on saanut vain vaihtuvia selityksiä. Ne eivät ikäihmisiä auta. On pakko kysyä, käykö muille hallituspuolueiden eduskuntaryhmille ministeri Kiurun toiminta? Ja missä luuraa hallituksen vastuu vanhusten palveluiden ongelmien ratkaisusta? Ministeri Kiurun toimet ovat olleet monin tavoin poikkeuksellisen rumaa temppuilua, Sarkomaa sanoo.
Sarkomaa muistuttaa, että ennen vaaleja nykyiset hallituspuolueet lupasivat Krista Kiurun johdolla ympärivuorokautiseen hoivaan heti vähintään 4 400 hoitajaa lisää ja sen rahoittamiseksi 250 miljoonaa euroa.
– Rahaa hallitus kyllä jakoi miljarditolkulla, mutta vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon rahaa riitti vain viisi miljoonaa euroa. Se oli rujo arvovalinta ja ruma vaalilupauksen pettäminen.
Hallituksen ensi vuodelle esittämä budjetti oli Sarkomaan mukaan monelle ikäihmiselle ja heidän läheisilleen järkytys.
– Kokoomukselle tämä ei käy. Kokoomuksen vaihtoehtobudjetissa on 150 miljoonaa euroa lisää ikäihmisten palveluiden parantamiseen. Hallituksen on syytä ripeästi tehdä korjausliike ja kantaa sille kuuluva vastuu ikäihmisten palveluista. Ikäihmisten on voitava luottaa, että tarvittaessa laadukkaat ja inhimilliset palvelut ovat saatavilla.