Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan mielestä hallitus tekee pahan virheen, jos terapiatakuuta ei toteuteta.
– Vaikeudet saada apua mielenterveysongelmiin murentavat voimalla hyvinvointiyhteiskunnan perustaa ja henkistä pääomaamme. Tehokas keino lisätä ihmisten hyvinvointia ja estää syrjäytymistä sekä auttaa ihmiset työelämään ja elämään kiinni on toteuttaa terapiatakuu, Sarkomaa sanoo.
Kokoomus on kertonut kannattavansa terapiatakuuta ja esitti sen toteuttamiseksi rahoitusta osana vaihtoehtobudjettiaan. Terapiatakuu rakentaisi Suomesta tällä hetkellä puuttuvan tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Näin apu olisi saatavilla yhdenvertaisemmin, nopeammin ja helpommin.
– Hallituksen on ymmärrettävä, etteivät juuri valmistunut mielenterveysstrategia ja käynnistymässä oleva tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma ole riittävän vaikuttava vastaus akuuttiin avun ja mielenterveyspalveluiden puutteeseen. Strategia ja kehittämishankkeet sisältävät tärkeitä tavoitteita, mutta hallitukselta puuttuvat konkreettiset toimenpiteet. Mielenterveysongelmiin tarvitaan apua ja palveluja ripeästi, odotteluun ei ole enää aikaa
Vuonna 2017 masennuksen vuoksi jäi joka päivä eläkkeelle noin yhdeksän henkilöä. Mielenterveysongelmat ovat myös syy kasvaviin sairauspoissaoloihin ja syrjäytymiseen.
– Mielenterveyden häiriöt ovat suuri kansansairaus, mutta sen hoitamiseksi puuttuvat yhdenvertaisesti saavutettavat peruspalvelut. Terapiatakuu on vaikuttava ja inhimillinen keino edistää perheiden hyvinvointia, terveyttä ja sekä ihmisten mahdollisuutta yhdenvertaisesti päästä takaisin elämän sekä työn syrjään kiinni”
Mielenterveyden häiriöt vaikuttavat yksilön elämän ohella myös yhteiskuntaan.
– Suuren inhimillisen hädän rinnalla on myös vakava huoli siitä, että meiltä loppuvat hyvinvointiyhteiskunnassa tekijät, jos kehitystä ei saada kääntymään. Jo nyt monella alalla on huima pula osaavasta työvoimasta ja työikäisten määrä pienenee myös väestökehityksen myötä. Mistä saamme tulevaisuuden tarpeisiin esimerkiksi koulutetut hoitajat ja opettajat, jos näin moni putoaa pois työelämästä, kun apua ei saa ajoissa, Sarkomaa kysyy.
– Terapiatakuu on kaikkien puolueiden kannattama ja se keräsi laajan kansalaisten tuen kansalaisaloitteena. Ihmiset ansaitsevat oikea-aikaiset ja laadukkaat mielenterveyspalvelut. Odotamme nyt hallitukselta mielenterveysstrategian hyvien tavoitteiden lisäksi nopeita, konkreettisia toimia mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi.