Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa esittää kotitalousvähennyksen laajentamista koskemaan lääkinnällistä kuntoutusta. Hänen mukaansa ikääntyvälle väestölle on luotava lisäkannusteita ja uusia mahdollisuuksia fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja liikunnan lisäämiseen.
Sarkomaa ehdotus tarkoittaisi sitä, että myös fysioterapeutin tai toimintaterapeutin käynti olisi kotitalousvähennyksen piirissä.
– Ei ole mitään järkevää perustelua, miksi esimerkiksi siivous ja omasta kodista huolehtiminen ovat kotitalousvähennyksen piirissä, mutta ei omasta kunnosta huolehtiminen. Tarvitsemme lisää vaikuttavia keinoja saada kaikki suomalaiset liikkeelle. Iän myötä kipu ja sairaudet vähentävät monen liikkumista, hän toteaa.
Ikäihmisten liikkumiskyvyn ongelmista kaksi kolmasosaa johtuu liikunnan puutteesta ja vain kolmannes ikääntymisestä. Mitä iäkkäämpi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän tarvitsee tukea ja ohjausta liikuntaansa ja toimintakykynsä ylläpitämiseen.
Tuen avulla voidaan Sarkomaan mukaan löytää ratkaisut sopivaan liikkumiseen sairaudesta ja kivuista huolimatta. Olennaista on hänen mukaansa se, että avun ja tuen saa nopeasti, ettei kipu kroonistu ja liikkumattomuus aiheuta peruuttamattomia vahinkoja.
Sarkomaan mukaan kotitalousvähennyksen laajentamisella kuntoutukseen voi olla monia säästövaikutuksia inhimillisen elämänlaadun edistämisen lisäksi. Ikääntyneiden ja huonokuntoisten kotona selviytymisen tukemisella voidaan siirtää laitoshoitoa.
Sarkomaa toteaa, että usein ikääntyneet käyvät terveyskeskuslääkärillä vain hakemassa lähetteen fysioterapiaan.
– Kotitalousvähennykseltä ei edellytetä sairautta eikä lääkärissä käyntiä, joten ikääntyneiden henkilöiden terveyskeskuskäyntien väheneminen pienentää kuntien terveydenhuollon kustannuksia. Kotitalousvähennys kannustaa ennaltaehkäisevään kuntoutukseen, joka on aina tuloksellisintakin. Liikunta ja kuntoutus ovat parasta terveyttä edistävää lääkettä, kansanedustaja muistuttaa.
Kotitalousvähennyksen voisivat tehdä myös ikääntyneen aikuiset lapset, jos nämä ostavat kuntoutuskäyntejä vanhemmilleen.
– Ikäinstituutin tekemät tutkimukset osoittavat, että valitettavan harvat ikääntyneet liikkuvat suositusten mukaisesti. Väliinputoajia ovat varsinkin kotona asuvat heikkokuntoiset ikäihmiset. Fyysisesti aktiivinen arki tuo mittavia kustannussäästöjä, puhumattakaan lukuisista positiivista vaikutuksista ihmisten terveyteen ja elämän laatuun, Sarkomaa sanoo.