Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ehdottaa omaa ratkaisuaan EU:n elpymisrahaston käyttöön. SAK:n mukaan EU:n elpymisrahasto on ainutlaatuinen tilaisuus tukea Suomen toipumista koronakriisistä sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Investointikohteet on valittava SAK:n mukaan siten, että ne vahvistavat suomalaisen yhteiskunnan tulevan kasvun lähteitä.
– Osaamiseen ja työllisyyteen panostamalla estetään 1990-luvun laman erehdyksien, kuten paisuvan nuorisotyöttömyyden toistuminen. Tukemalla työllisyyttä, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja tuottavuuden kasvua edistäviä hankkeita voimme turvata suomalaisen hyvinvointivaltion ylläpidon myös tulevaisuudessa, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta linjaa.
Ensimmäisenä kohtana SAK linjaa, että ”Vihreän siirtymän on oltava oikeudenmukainen siirtymä”. SAK:n mukaan teollisuus-, energia- ja ilmastopolitiikassa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota kilpailukyvyn ohella työllisyys- ja koulutuspolitiikkaan.
Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoon kuuluu noin miljardin euron arvosta. SAK:n mukaan niitä tulisi panostaa esimerkiksi turpeen energiamurroksen nopeuttamiseen. Tukia olisi SAK:n mukaan kohdennettava ensisijaisesti työntekijöiden ja yksinyrittäjien uudelleenkoulutuksen ja heidän työllistymismahdollisuuksiensa parantamiseen, koska muut oikeudenmukaisen siirtymän mekanismit eivät salli toimien kohdentamista työntekijöihin.
SAK ehdottaa myös esimerkiksi edistämään koronaviruspandemian seurantaan ja hallintaan tarkoitetun teknologia- ja sovelluskehityksen vientimahdollisuuksia.
Toisena kohtana SAK:n ehdotuksessa on ”Infra ja tutkimus mahdollistajina”.
Elpymisrahaston käytön tukemiseksi valtion olisi SAK:n mukaan otettava aktiivisempi rooli esimerkiksi tuotekehitykseen ja pilottilaitoksiin panostamalla ja myös punnittava mahdollisuudet perustaa uusia valtionyhtiöitä edistämään uusien teknologioiden yleistymistä.
SAK näkee, että elpymisrahaa kannattaa jakaa niin yksityiselle kuin julkiselle sektorille. Julkisella sektorilla korostuvat sen mukaan isot julkisen puolen hankkeet, kuten juniin ja niiden liikkumiseen liittyvät uudistukset. SAK ehdottaa myös esimerkiksi Suomeen perustettavaksi EU:n Digitaalinen Eurooppa -ohjelman mahdollistamaa digitaalista innovaatiokeskittymää.
Kolmantena pääkohtana SAK:n ehdotuksessa on ”Työllisyyden edistäminen ja koulutus”. SAK:n mukaan tärkeää olisi lomautettujen ja irtisanottujen saamiseen mahdollisimman nopeasti työelämään sekä laajemmin työllisten määrän kasvattamiseen liittyvät tukitoimet.
SAK:n mukaan ravintola-alalle ja muillekin aloille olisi luotava nopeasti palkkatuen kaltainen väline tukemaan työllisyyden nopeaa nousua ja yritystoiminnan alkamista koronapandemian rajoitusten höllentyessä. SAK ehdottaa myös esimerkiksi työllistämispalkkiota työnantajille, jotka palkkaavat alle 30-vuotiaan vastavalmistuneen tai yli 55-vuotiaan työttömän.