Eduskunta hyväksyi tiistaina sähköpotkulautailua koskevat lakimuutokset.
Sähköpotkulaudalla ja kevyillä sähköajoneuvoilla ajamiseen tulee 15 vuoden alaikäraja. Myös ajoneuvon luovuttaminen alle 15-vuotiaalle muuttuu rangaistavaksi. Lisäksi kevyellä sähköajoneuvolla ajamiseen tulee promilleraja 0,5. Lisäksi aiemmin vain pyöräilyä koskenut kypärän vahva käyttösuositus laajennetaan myös mikroliikkumiseen.
Kokoomuksen poliisikansanedustaja Marko Kilpi on tyytyväinen lain läpimenoon. Laki antaa hänen mukaansa kaupungeille ja kunnille keinoja hallita mikroliikkumista.
– Liikenneturvallisuus ei saa olla neuvottelukysymys kaupunkien ja sähköpotkulautaoperaattoreiden välillä. Uusi laki tuo kaivattua selkeyttä ja pelisääntöjä, sillä sähköpotkulautojen suosion räjähdysmäinen kasvu on monin paikoin jättänyt kaupungit ja kunnat pulaan, Kilpi sanoo.
Kansanedustajan mukaan lakipaketin keskeinen tavoite on, että onnettomuudet sähköpotkulaudoilla vähenevät merkittävästi.
– Ikäraja on järeä, mutta perusteltu keino vähentää lasten vakavia onnettomuuksia. Sähköpotkulaudat eivät ole leluja, vaan kulkuvälineitä, joilla tulee ajaa vastuullisesti ja liikennesääntöjä noudattaen. Myös poliisi saa lisää valtuuksia valvoa päihtyneenä ajamista ja kieltää ajon päihtymyksen vuoksi, Kilpi kertoo.
Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.





