Puolustusvoimille erikoisia aseita ulkomailta

Panssarivaunujen mukana tulee aina valmistusmaasta tuliaisia.

Kun panssarivaunuja on hankittu Suomen puolustusvoimien käyttöön, on kaupan kylkiäisinä tullut valmistusmaasta aina erikoisia aseita vaunumiehistön käyttöön, kertoo Ruotuväki.

Panssarivaunujen mukana tulee esimerkiksi vaunun kanssa yhteen sopivia aseita, jotka eivät muuten ole puolustusvoimien tavanomaisessa käytössä. Esimerkiksi neuvostoliittolaisen T55- ja T72 -panssarivaunujen mukana tuli Kalašnikoveja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Panssarivaunumiehistön aseistus poikkeaakin muiden taistelijoiden välineistä. Aseistusta kuitenkin päivitetään uusien vaunujen hankinnan yhteydessä.

– Aseet kulkevat aina vaunukohtaisesti. Esimerkiksi vaunujen konekiväärit on päivitetty 2000-luvun alussa, kun uusia Leopard 2A6 -vaunuja hankittiin, ylikersantti Jesse Lehtonen Panssariprikaatista kertoo.

– Leopardeilla korvattiin niitä vanhoja T55-panssarivaunuja, jotka poistuivat muutamia vuosia sitten käytöstä.

Kaikkia aseita ei kuitenkaan ole päivitetty. Hyväksi lähisuoja-aseeksi todettu Kalašnikovin kopio, RK762 72TP, on yhä puolustusvoimien käytössä.

– Yksinkertaisesti se on vain hyväksi havaittu. Sen lisäksi siinä on vähän erilainen rekyylinohjain, joten silloin kun panssarivaunun luukusta ammutaan sarjatulta sitä on helpompi käsitellä kuin perinteistä RK62:ta. Rekyyli on pienempi ja se ei tärise yhtä paljon, Lehtonen kehuu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyseinen ase on Lehtosen mukaan luotettava kumppani kenttäolosuhteissa.

– Sehän on ase, mikä ei hirveästi vaadi huoltoa. Se on erittäin toimintavarma, vaikka se olisikin kentällä hetken aikaa huoltamatta.

– Se on myös yksi syy, minkä takia se on edelleen käytössä, hän jatkaa, ylikersantti kertoo Ruotuväelle.

Mainos