Ukrainalainen psykologi, luutnantti Maksym Grudkin kertoo Postimees -lehdelle osallistuvansa itsekin taisteluihin, jotta hän pystyisi voittamaan sotilaiden luottamuksen ja ymmärtämään mahdollisimman hyvin rintaman kokemuksia.
– Olen nähnyt riekaleiksi revittyjä ruumiita ja tunsin vihaa, eli samoja tunteita kuin sotilaat juoksuhaudoissa, hän kertoo.
– Jos jaat juoksuhaudassa sotilaan kanssa kahvin tai viimeisen savukkeen, he ovat aiempaa avoimempia ja valmiita avautumaan henkistä tuskastaan.
Grudkin työskentelee Zaporižžjan alueella taistelevassa prikaatissa. Puolentoista vuoden aikana noin 4 500 taistelijasta noin 150 on saanut sairaalahoitoa mielenterveysongelmien ja henkisten traumojen takia. Lisäksi noin 700 sotilasta on käynyt tänä aikana psykologin vastaanotolla.
– On hyvä, että he uskaltavat pyytää apua.
Grudkin kertoo, että hänen prikaatinsa sotilaiden keski-ikä on yli 45 vuotta. Vanhemmalla sukupolvella on hänen mukaansa nuorempia isompi kynnys hakea apua tai näyttää tunteitaan.
– Kesti muutaman kuukauden muuttaa tätä asennetta, hän kertoo.
– Kun naiset päästävät tunteensa ulos, he huutavat ja itkevät, mutta miehet päinvastoin pitävät kaiken sisällään. Paine kattilassa kasvaa ja kasvaa, kunnes jossain vaiheessa kansi lentää pamahduksella pois.
Sotilaat taistelevat rintamalla vaativissa olosuhteissa. He näkevät jatkuvasti sodan kauheuksia ja elävät jatkuvassa kuolemanvaarassa. Myös siviilielämän haasteet kuormittavat mieltä.
Psykologi ei suostu kertomaan Postimees -lehdelle, kuinka moni sotilas hänen prikaatistaan on tehnyt itsemurhan. Hän kertoo vain sen, että niitä on tapahtunut.
Grudkin kertoo sotilaasta, jonka hengen hän onnistui pelastamaan. Jokin miestä vaivasi, mutta hän vakuutti voivansa hyvin.
– Epäilin hänen tarinaansa, koska huomasin hänen sormessaan jäljen vihkisormuksesta, mutta itse sormus puuttui. Kysyin, että hävisikö se. Saatuani välttelevän vastauksen, syvensin ongelmaa ja analysoin hänen käyttäytymistään, koska hän yritti kovasti hallita tunteitaan.
Lopulta taustalta paljastui se, että miehen nainen oli jättänyt hänet ja lähtenyt ulkomaille. Sotilas oli jo päättänyt riistää henkensä, mutta avautuminen psykologille lopulta pelasti itsemurhalta.
– Ongelman ratkaiseminen vei aikaa, Grudkin toteaa.
– Minun piti myös puhua hänen joukkuetovereilleen, jotta heiltä ei tulisi ei-toivottuja reaktioita ja moitteita. On täysin normaalia, että ihminen näyttää tunteensa ja itkee hiljaa. Joskus huutaminen auttaa, myös kirjan lukeminen tai yksin musiikin kuuntelu vahvistaa mieltä.