Eduskunnan torstaisella kyselytunnilla valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi Suomen tulojen ja menojen olevan ”kroonisesti ja rakenteellisesti epätasapainossa. Sen lisäksi meillä ei ole tässä maassa ollut aitoa, reaalista talouskasvua todella pitkään aikaan, 17, 18 vuoteen, mutta samaan aikaan meidän menot on edelleen rakennettu paljon paremman talouskasvun varaan”.
Purran mukaan hallitus on pyrkinyt säästämään niistä menoista ja tekemään sellaisia kasvutoimia, jotka vaikuttavat rakenteellisesti. Tilanne on kuitenkin ollut hyvin vaikea vientimarkkinoilla, kauppapolitiikassa, Ukrainassa käytävässä sodassa ja niin edelleen.
– Tällä kaikella on vaikutuksensa Suomeen. Meidän uudistukset eivät mene hukkaan. Käyttötalouden menoja täytyy leikata tulevillakin kausilla. Tämä on päivänselvää. Tämä hallitus tekee parhaansa, ja minä ministerinä kannan vastuun tämän hallituksen talous- ja finanssipolitiikasta, ja hallitus kantaa kaikista päätöksistään, Riikka Purra sanoi.
Toisessa vastauksessaan Purra totesi hallituksen todellakin kantavan vastuun omista päätöksistään ja siitä, mitä se tekee, ”mutta minä tai tämä hallitus ei voi kantaa vastuuta edellisten hallitusten tekemistä päätöksistä”.
– Tässä maassa hallitus toisensa perään, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, on vähät välittänyt julkisesta velasta, on vähät välittänyt tuolla vaalikentillä siitä, mitä on luvannut äänestäjille. Ja valitettavasti katseeni tässä kääntyy erityisesti sinne vasemmalle. Se on nimenomaan sosiaalidemokraattista politiikkaa, ja se nähdään tälläkin hetkellä teidän omasta vaihtoehtobudjetistanne, jonka te esittelitte, Purra totesi.
– Käytännössä se nojaa ilmalle. Te olette hyväksyneet hallituksen tekemät säästöt suurimmalta osin, vaikka te olette niistä jokaista täällä vastustaneet, käytännössä kaikki meidän työelämäuudistukset ja monta muuta, ja tällä ilmalla te pelaatte siellä ja esitätte, että te muka ottaisitte vähemmän velkaa. Valitettavasti tämä ei ole uskottavaa, mutta oppositiolla on erivapauksia ja te olette siitä itse vastuussa, hän jatkoi.
Kolmannessa vastauksessaan Purra totesi, että keskusta ei omassa vaihtoehtobudjetissaan löytänyt lainkaan rahoitusta uusille menoilleen ja veronalennuksilleen.
– Teidän vaihtoehtobudjettinne on vielä enemmän ilmassa kuin sosiaalidemokraattien vaihtoehtobudjetti.
Valtiovarainministeri huomautti, että viime viikolla SDP kyseenalaisti valtiontalouden tarkastusviraston asiantuntijoiden arvovallan ja osaamisen.
– Tällä viikolla, jälleen kerran, te kyseenalaistatte valtiovarainministeriön virkamiesten osaamisen ja ammattitaidon. Teidän ryhmästänne jatkuvasti esitetään, että valtiovarainministeriössä virkamiehet tekevät jotenkin puolueellisia tai poliittisia päätöksiä. Minä seison minun virkamiesteni takana ja luotan kyllä heihin. Poliittiset päätökset tehdään tietenkin poliittisesti hallituksessa, Purra sanoi.
– Mitä tulee sitten siihen, että te sanotte, että me olemme tehneet myötäsyklisiä päätöksiä, niin voi kuinka monta kertaa olen tällä paikalla toivonut, että edellinen hallitus silloin, kun talous lähti nousuun, että se edes silloin olisi onnistunut tekemään muutaman pienen säästön, mutta ei, se peruutti jokaisesta, ja siihenkin VTV kiinnittää huomiota. Ja se on tämän hallituksen edessä. Me olemme joutuneet tekemään niitä toimia teidänkin edestänne.





