Verkkouutiset

Twitteriä avataan. Professori arvostelee somekohuja. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Professori lyttää kohut: Voisiko harkita, mitä puhuja tarkoittaa?

Siviilioikeuden professori Mia Hoffrénin mukaan kohuja luodaan poliitikkojen yksittäisistä lauseista.

Itä-Suomen yliopiston siviilioikeuden professori Mia Hoffrén arvostelee kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan eduskunnassa käyttämästä puheenvuorosta tehtyjä tulkintoja.

– Onko vika luetun tai kuullun ymmärtämisessä, lukematta tai kuuntelematta jättämisessä vai tahallisessa vääristelyssä, kun somessa tätä puheenvuoroa pidetään kannanottona siihen, millä rahalla köyhän pitäisi pärjätä?, professori kysyy Twitterissä.

Hän on jakanut alta löytyvän kuvan eduskunnan pöytäkirjasta. Puheenvuoro näkyy siinä kokonaisuudessaan.

Kansanedustajaa on riepoteltu sosiaalisessa mediassa väitteillä, joiden mukaan hän uskoisi 20 euron riittävän monen viikon ruokien hankintaan. Lausetta siteerattiin myös mediassa. Puheenvuorossa oli kuitenkin kyse eläkeläiseltä saadun kansalaispalautteen toistamisesta. Sarkomaan viestinä oli vastustaa hallituksen esittämää yksityisen hoidon Kela-korvausten leikkaamista ja kertoa, että 20 euron leikkaus on iso raha pienituloiselle. Hän selvitti asiaa vielä myöhemmin Twitterissä.

– Olen pahoillani, että puhuin epätarkasti eduskunnassa. Viittasin eläkeläiseltä saamaani viestiin ja halusin tuoda esiin, että 20 euroa on hänelle iso raha. Tämä ajatus ei välittynyt. Jatkossa olen tarkempi, Sarkomaa kirjoitti.

Professori Mia Hoffrénin mielestä asiayhteys oli selvä jo eduskuntapuheesta.

– Eikö tässä ole nyt ihan selvä viesti: Kela-korvaus on Sarkomaan mielestä tärkeä, koska se on pienituloiselle iso raha. Tehokeinona hän viittaa eläkeläisen käsitykseen siitä, mitä korvauksen määrällä saa, hän sanoo.

– Nykyään somesta saa jatkuvasti lukea mouhotusta, jonka pohjana on yhden lauseen irrottaminen asiayhteydestään. Poliitikkojen kannanottoja, kolumneja ym. ei lueta kokonaan, vaan luodaan kohuja yksittäisistä lauseista, Hoffrén jatkaa.

Hän arvostelee kohujen rakentamista.

– Olisi kiva, jos tällaisen tyhmän repostelun sijaan voitaisiin ottaa selvää ja hetki harkita, mitä puhuja tarkoittaa. Nähdä metsä puilta. Uskon, että useimmat osaisivat, jos vain viitsisivät. (Ja jos ei viitsi, voi olla hiljaa.).

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)