Jälleen yksi vaalipölypilvi on laskeutumassa. Historialliset aluevaalit saatiin vietyä kunnialla läpi keskellä talvea puolisen vuotta edellisen koitoksen jälkeen. Ainoaksi häpeätahraksi jäi ennalta pelätty alhainen äänestysaktiivisuus (47,5 prosenttia). Valtuustoilla on edessään työläs urakka heti maaliskuun alusta alkaen. Hyvinvointialueille tulee valita johtajat, luoda organisaatiorakenne, laatia hallintosääntö sekä strategia ja hahmotella palveluverkostoa vain muutamia kokonaisuuksia mainitakseni. Varsinaiset sisältöä ja toiminnallisuutta palvelevat päätökset joutunevat odottamaan ensi vuoteen. Uudistus antaa kuitenkin omat mahdollisuutensa myös rohkeaan visiointiin ja toivonkin, ettei hallintohippailulla tai turhalla politikoinnilla syödä etsikkoaikaa todellisten uudistusten valmistelulta.
Vaikka hyvinvointialueiden lukumäärä on mielestäni liian suuri, on uudistuksessa omat piirteensä, joiden hyödyntäminen voi tuoda suuriakin etuja sekä toiminnallisesti että taloudellisesti vanhaan järjestelmään verrattuna. Tämä pätee etenkin terveydenhuollossa, jonka kustannuskehitykseen ja palvelukokonaisuuksiin aluehallinnoilla on parhaat mahdollisuudet päästä vaikuttamaan.
Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hallinnollinen yhdistäminen on ehdottomasti askel hyvään suuntaan. Jo perinteeksi muodostunut osaoptimointi näiden toimintojen välillä muuttuu kerralla tarpeettomaksi ja esimerkiksi kokonaisvaltaisten hoitopolkujen rakentaminen entistä vaivattomammaksi. Sama pätee myös kuntarajojen häivyttämiseen. Jatkossa vaikkapa Keski-Suomessa luodaan palvelut jatkossa yhdelle 270 000 asukkaan ”kunnalle”.
Itse seinistä puhuttaessa on lähinnä keskusteltu siitä, että tuleeko niitä joka kuntaan tasavertaisesti ja yhtäläisillä valmiuksilla. Täysin vailla huomiota on jäänyt se seikka, että kymmenet maakunnan terveysasemat siirtyvät nyt ensimmäistä kertaa saman organisaation hallintaan. Rohkealla lähestymisellä tämä avaisi käytännössä rajattomat mahdollisuudet toimintojen uudistamiseen.
Perusterveydenhuollon rekrytointi- ja saatavuusongelmat ovat kaikilla tiedossa. Miksi ei siis muokattaisi sote-keskuksista houkuttelevia työpaikkoja ammattilaisille? Maakunnallisesti osa yksiköistä voisi erikoistua mielenterveyspalveluihin ja toiset vaikkapa pientoimenpiteisiin. Päihdeosaamista ja kansansairauksien hoitamista voitaisiin niin ikään kerätä omiin yksiköihinsä niin, että laatu pysyisi tasaisena ja ammattilaisia olisi helpompi rekrytoida omien osaamisalueidensa mukaisesti. Myös tiettyjä erityisosaamista vaativia hoitotyön osa-alueita, kuten avannehoitajat, haavanhoito, diabeteshoitajat, astmahoitajat jne. voitaisiin koota omiin osaamiskeskuksiinsa.
Edellä mainittu lähestymistapa antaisi maakunnan asukkaille varmasti tasalaatuisempaa ja monin paikoin parempaa osaamista hyödynnettäväksi kuin matemaattisen maantieteellinen tasajako. Ammattilaiset hakeutuisivat töihin toimipisteisiin oman osaamisensa ja motivaationsa ohjaamina. Kun tähän yhdistettäisiin toimivat etäyhteydet ja digipalvelut, myös potilaiden siirtymätarve voitaisiin minimoida. Etäyhteyshuoneita voisi olla kaikissa maakunnallisissa pisteissä, jotta hekin, joilta oma yhteys puuttuu, voisivat niitä hyödyntää.
Oma poliklinikkatoimintani on hyvä esimerkki toimivien etäyhteyksien tarpeesta. Mielestäni ei ole nykyaikaa ajattaa potilas 120 kilometriä kelataksilla Pihtiputaalta 10 minuutin kontrollikäynnille Jyväskylään ja taas takaisin. Etäyhteydet eivät siis ole välttämättä synonyymi palveluiden karsimiselle. Oikein käytettynä ne toimivat kaikin tavoin myös potilaan eduksi.
Lopuksi vielä valtavasti onnea kaikille tuoreille valtuutetuille. Valtuustojen tulee käydä työhönsä rivakasti, ennakkoluulottomasti ja ennen kaikkea hyvässä yhteistyössä. Aikaa ei ole hetkeäkään asemasotaan hukattavaksi. Kokonaisuus sisältää runsaasti houkuttelevia mahdollisuuksia, kunhan kaikki reitit pidetään avoimina vailla ennalta määriteltyjä poliittisia tiesulkuja.