SDP:n kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pilvi Torsti on huolissaan koulujen ja asuinalueiden eriarvoistumisesta. Hänen mukaansa eriarvoistuminen uhkaa peruskoulun tasa-arvoa, jos asiaan puututa.
– Pitkäjänteinen puuttuminen edellyttää valtion ohjelmaa, joka suunnataan kaupunkisuunnitteluun ja koulujen vahvistamiseen. Tämä on saatava seuraavan hallituksen työlistalle. Elämän mahdollisuudet eivät saa määrittyä asuinpaikan mukaan, Torsti sanoo tiedotteessaan.
Helsingin Sanomat kertoi lauantaina, että esimerkiksi Helsingin Jakomäessä asuvista peruskoulun päättävistä nuorista 39 prosenttia oli viime vuonna lukiossa. Lauttasaarelaisten nuorien osalta luku oli 86 prosenttia.
– Tällaisia eroja ei voi ohittaa olankohautuksella, Torsti sanoo.
– Meillä on myös tutkimusnäyttöä siitä, kuinka tilastollisesti huono-osaisilla alueilla asuvat nuoret sijoittavat unelmiensa kuvitellun tulevaisuuden muualle kuin omaan lähiympäristöönsä. Omille kulmille ajatellaan sellainen elämä, joka on jäänyt jumiin eikä se, mistä nuori unelmoi.
Torsti painottaa, että kaupunkikehitys on tärkeää kaikissa isoissa kaupungeissa. Joka kolmas Suomen koululainen käy koulua yhdeksässä suurimmassa kaupungissa. Siksi seuraavalta hallitukselta on Torstin mukaan lupa odottaa toimia koulujen segregaation hillitsemiseksi.
– Monet lähiöt ovat sen ikäisiä, että peruskorjauksia kaivataan. Tämä avaa mahdollisuuksia kaupunginosien kehittämiseksi niin, että asukkaiden arkinen elämänpiiri kohenee ja samalla alueen maine ja haluttavuus uusien asukkaiden silmissä kasvaa, hän sanoo.