Pihlajalinnan logo Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Pihlajalinna aloittaa muutosneuvottelut, jopa 90 työpaikkaa vaarassa

Neuvottelut koskevat kaikkia konsernin työntekijöitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveysyhtiö Pihlajalinna aloittaa mittavat muutosneuvottelut. Yhtiö kertoo asiasta tiedotteessa.

Muutosneuvottelujen piirissä on konsernin koko henkilöstö eli noin 6 500 työntekijää. Arvion mukaan suunnitellut muutokset voisivat johtaa enintään 90, pääasiassa hallinnollisen, työtehtävän vähenemiseen ja enintään 120 työtehtävän olennaiseen muutokseen.

Tehtävien päättymiset eivät kuitenkaan kohdistuisi lääkäreihin ja hoitajiin, jotka tekevät pelkästään terveydenhuollon kliinistä työtä.

Pihlajalinna perustelee muutosneuvotteluja yhtiön toimintamallin uudistamisella.

Pihlajalinnan uusi toimintamalli muodostuisi terveyspalveluista, lääketieteellisestä johtamisesta, kaupallisista toiminnoista ja erillisjohdettavista liiketoiminnoista, kuten kokonaisulkoistuksista, sekä toimintoja tukevista konsernipalveluista. Nykyiset liiketoiminnat, Yksityiset terveyspalvelut ja Julkiset palvelut, organisoitaisiin osaksi edellä mainittuja toimintoja.

Osana suunniteltua uudistusta selkeytettäisiin ja yhdenmukaistettaisiin yhtiön johtamisrakennetta sekä tehostettaisiin konsernipalveluiden ja liiketoiminnan hallinnollisia rooleja.

– Strategiamme mukaisten kumppanilähtöisten ja kokonaiskustannusvaikuttavien hoitopolkujen kehittäminen vaatii meiltä yhdenmukaisempaa johtamista ja kaupallisen toiminnan kehittämistä. Toteutuessaan uudistettu toimintamalli selkeyttää vastuunjakoa, nopeuttaa päätöksentekoa ja yhdenmukaistaa palvelutuotantoa, Pihlajalinnan toimitusjohtaja Tuomas Hyyryläinen sanoo tiedotteessa.

Neuvotteluiden on arvioitu kestävän lokakuun 2025 loppuun. Toteutuessaan suunnitelma muodostaisi myös uusia tehtäviä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)