Helsingin poliisin vanhempi konstaapeli Pauli Mäenpää kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että kansalaisille ei kerrota avoimesti rikostutkinnan tilasta. Hänen mukaansa niin sanotut massarikokset jäävät ainakin Helsingissä käytännössä tutkimatta resurssipulan takia.
– Kun kansalainen tekee netin kautta rikosilmoituksen esimerkiksi polkupyöränsä varastamisesta, juttu kirjataan poliisin rikosilmoitusjärjestelmään ja tutkinta lopetetaan käytännössä saman tien tekemättä mitään toimenpiteitä, Mäenpää kirjoittaa.
Hänen mukaansa ”juttujen tappaminen” kyynistää tutkijoita ja tutkinnanjohtajia.
– Jos rikoksia alettaisiin selvittää aidosti, tutkinta menisi hyvin nopeasti täysin tukkoon.
– Tutkijoita kyynistää myös se, että sama, melko pieni porukka tehtailee rikoksista valtaosan. Vaikka rikos selvitettäisiin ja tekijä saataisiin vastuuseen, varastettua omaisuutta ei yleensä saada takaisin, korvauksista puhumattakaan. Lisäksi rangaistukset ovat sellaisia, että taparikolliset voivat jatkaa rikosten tehtailua hyvin pitkään ennen kuin kalterinovi kolahtaa selän takana, Mäenpää kirjoittaa.