Pia Viitanen vaatii eläinsuojelulakiin tiukennuksia

Kansanedustajan mukaan hallituksen esitys uudeksi eläinsuojelulaiksi ei ole riittävän kunnianhimoinen.

Hallituksen esitys uudeksi eläinsuojelulaiksi saadaan eduskunnan käsittelyyn ensi viikolla. SDP on jättänyt lakiin kriittisen lausunnon ja vaatinut esimerkiksi jatkuvan vedensaannin turvaamista eläimille.

– On hyvä, että hallitus suostui viime metreillä esityksemme mukaisesti lisäämään vedensaannin vaatimuksen lakiin, joskin tietyin poikkeuksin. On kuitenkin yhä epäselvää, millaisia nämä poikkeustapaukset tulevat olemaan. Valiokunnan on selvitettävä, onko lain kirjaus riittävä estämään eläinten kaltoinkohtelua, SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen vaatii tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Lisäksi esitimme, että laissa otettaisiin askel parsinavetoista luopumisen suuntaan kieltämällä uusien parsinavetoiden rakentaminen. Tähän hallitus ei kyennyt, Viitanen sanoo.

Viitanen on pettynyt myös siihen, että eläimen itseisarvon käsitettä ei kirjattu lakiin, vaikka perusteluissa se esiintyy.

Viitasen mukaan myös valvontaviranomaisilla pitää olla vankkoja keinoja puuttua eläinsuojelutapauksiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– SDP on kantanut huolta vakavista eläinsuojelutilanteista ja peräänkuuluttanut viranomaisille keinoja puuttua niihin. On kestämätöntä kuulla tilanteista, joissa eläimiä kohdellaan kaltoin vuodesta toiseen, mutta tilanteeseen puuttuminen on vaikeaa, sillä eläimet eivät ole välittömässä hengenvaarassa. Lakia käsiteltäessä valiokunnassa pitää katsoa, ovatko lain kirjaukset tältä osin riittäviä.

Viitanen kysyy myös eläinsuojeluasiamiehen viran perään.

– Tämäkin tilanne vaatii pikaista korjaamista. Eläinsuojeluasiamiehen virka tulee perustaa uudelleen ja vakinaistaa. Eläinten oikeuksiin liittyvät asiat, kuten tuotantoeläinten hyvinvointi, ruuan alkuperäkysymykset sekä kiinnostus lemmikkieläinharrastusta kohtaan luovat tarpeen itsenäiselle valtion viranomaiselle.

Mainos