Kokoomuksen kansanedustajat ottavat Twitterissä kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) väläytykseen siitä, että kuntavaaleja voitaisiin siirtää, jos epidemiatilanne pahenee.
– Pääministeri ei voi yksin, eikä edes hallitus yksin päättää tällaista asiaa. Jo spekulointi herättää kysymysmerkkejä, mihin suuntaan on demokratiamme menossa. Hyvä Kristiina Kokko, että otit kantaa asiaan, Pia Kauma kirjoittaa.
Verkkouutiset uutisoi aiemmin tänään kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokon kannanotosta, jossa hän tyrmää ehdotuksen vaalien siirtämisestä, koska se muun muassa kolhaisee hänestä luottamusta demokratiaan.
– Kuntavaalien aikataulusta on ehdottomasti pidettävä kiinni. Kuntavaalit on järjestettävä suunnitellusti huhtikuussa. Demokratian toiminta pitää varmistaa kaikissa oloissa. Ratkaisu ei ole se, että valtaapitävät siirtelevät vaaleja, Kokko sanoo tiedotteessaan.
Myös kansanedustaja Timo Heinonen korostaa demokratian puolustamisen tärkeyttä poikkeusaikana.
– No, ei tietenkään kuntavaaleja tule siirtää. Demokratiaa tulee ylläpitää ja tukea myös korona-aikana, Heinonen kirjoittaa tviitissään.
Pääministeri ei voi yksin, eikä edes hallitus yksin päättää tällaista asiaa. Jo spekulointi herättää kysymysmerkkejä, mihin suuntaan on demokratiamme menossa. Hyvä @kristiinakokko, että otit kantaa asiaan. #kokoomus #kuntavaalit #sdp https://t.co/ek33ZbZTER
— Pia Kauma (@PiaKauma) August 23, 2020
No, ei tietenkään #kuntavaalit tule siirtää. Demokratiaa tulee ylläpitää ja tukea myös korona-aikana. @Kuntaliitto #marin #hallitus #kansanvalta #kuntavaalit
— Timo Heinonen (@timoheinonen) August 23, 2020